Antti Tuomainen – Synkkä niin kuin sydämeni

Synkkä niin kuin sydämeni. Eikö se ole oudon tunteellinen nimi rikosromaanille, jonka kirjoittaja Antti Tuomainen voitti edellisellä rikosromaanillaan Parantaja Vuoden johtolangan?

Uuden rikosromaanin nyt-aika on syksy 2013 ja minäkertoja 33-vuotias kirvesmies, joka on hakeutunut talonmiehen töihin rikkaan liikemiehen merenrantahuvilaan. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin hän on kadottanut tuntemattomalla tavalla rakkaan yksinhuoltajaäitinsä. Poliisi ei ole onnistunut ollenkaan selvittämään, missä äiti on elävänä tai todennäköisemmin kuolleena.

Mutta kertoja Aleksi Kivi on sitä mieltä, että kaikki viittaa henkirikokseen, jonka tekijä on juuri tämän huvilan omistaja, suurliikemies Henrik Saarinen. Yhdellä lukemisella ei kyllä kunnolla selviä, mikä kaikki siihen viittaa.

Kirjan luvut loikkivat kymmenen vuoden välein edestakaisin. Se ei auta lukijaa ymmärtämään Aleksia, joka tuntee varmasti tietävänsä syyllisen tapahtuneeseen rikokseen ja valmistautuu kostamaan.

Isolla, komealla ja rikkaalla Henrik Saarisella on kuvankaunis tytär Amanda. Aluksi hän on toki ummessa suhteessaan kirvesmies-talonmieheen.

Yksinäinen rikoksen selvittäjä vailla sukulaisia. Mahtava kartano meren rannalla. Loistoautoja, luksusveneitä, autonkuljettaja, keittäjätär. Liiketoimia, joita lukija ei kykenisi ymmärtämään. Ristikkäisiä seksisuhteita.

Tuomaisen romaanissa on mukana siis kaikki se rekvisiitta, joka kimaltelee paljon runsaampana amerikkalaisissa bestsellereissä. Pieni Suomi, vähemmän väkeä – vain puolet bestsellereiden sivumäärästä.

Kirjan mittaan nousee kiusaamaan kysymys, onko todennäköistä, että virkeä-älyisen kirvesmiehen, hetken antikvaarin pitämistä yrittäneen miehen kaikki ihmissuhteet, opintoyritykset ja harrastukset olisivat tukahtuneet yhden kysymyksen alle: mihin äitini katosi kaksikymmentä vuotta sitten? Siitä huolimatta, että poliisin kerrotaan tehneen kaikki sen vallassa olleet tutkimukset kadonneen naisen löytämiseksi.

Tämä pelkistyy peruskysymykseksi, onko tarina uskottava.

Olen pitänyt Tuomaisen aikaisemmista kolmesta kirjasta etenkin niiden rikkaan ja nasevan kielen takia. Nyt hän kirjoittaa sinne tänne ikään kuin silmäkarkeiksi koreita tyhjiä lauseita, jotka näyttäisivät sopivan paremmin chick lit -kirjallisuuteen kuin vakavia ongelmia ratkovaan rikosromaaniin. Syötiksi? Kenelle?

Aleksin äiti harrasti kirjallisuutta. Siitä pojalle etunimi. Ja kirjan nimi on äidin alleviivaama, vähän muutettu osa Eino Leinon runon säettä pikku kokoelmasta, jonka Aleksi yllättäen löytää vieraasta hyllystä.