Apina ja Uusikuu – Viivi Hyvönen

VIIVI HYVÖNEN Apina ja Uusikuu WSOY 2008, 449 s.

Viivi Hyvösen (s. 1981) uutta tulemista on jo ehditty kaivata. Hän kirjoitti esikoiskirjansa 14-vuotiaana. Etsijän (1995) jälkeen julkaistiin hänen toinen fantasiakirjansa Mahlaa suonissaan (1999). Pitkä tauko selittynee kirjailijan nimen eteen liitetyllä kirjainlyhenteellä "LL".

Hyvönen yllättää komeasti romaanillaan Apina ja Uusikuu. Surrealististen ja jännittävien tapahtumien kertominen on varmaankin ottanut aikaa.

WSOY:n Lista-sarja on suunnattu nuorille aikuisille. Vaikka täsmäkohdennetut kirjat herättävät hieman epäilyksiä, siitä voi olla apua kirjatulvassa. Tosin kirjan ulkoasu antaa jo viitteitä sisällöstä, ja kansipaperin lievekuva on tuunattu tyyliin sopivaksi.

Hyvösen romaanissa yksityisetsivä Hanuman saa suojelutehtävän: hänen on seurattava Lunaa. Nimillä on merkityksensä, Hanuman on hindulaisen apinajumalan nimi.

Apinakaupungin jätevuoren suojassa eletään outoa elämää. Tango- ja jazzjengien sotatilaan tuo lisänsä kantria kuunteleva Nomolos. Eesaun hahmo näyttää, että kirjailija tuntee niin raamatun kuin tohtori Jekyllin. Asiat vertautuvat arkitodellisuuteemme, kaikki voisi olla totta. Seurataanko meitä pian sirun avulla?

Hanumanin mielipaikka on mummon ikkunakomerossa. Hän viettää kaksoiselämää, sillä hän tekee myös tavallista työtä. Tupakkaa ja viskiä kuluu, mutta ne ovat kaupungissa pieniä vaaroja.

Hyvösen teksti on täynnä kirjallisia viitteitä. Tekstin mukaan heittäytynyt huomaa välillä viilettävänsä sivuraiteilla Mikä-mikä-maahan tai Ihmemaa Oziin. Ja lukijan itsetuntoa nostattaa jokainen intertekstuaalinen hoksaaminen.

Katoilla keikkuminen on satumaisen notkeaa ja raitiovaunujen katoilla matkustaminen houkuttaa, rännejä ja pyykkinaruja pitkin voi edetä talosta toiseen. Hanuman näkee kalman valkoisella silmällään tarkasti pimeässä, vaikka sitä luullaan sokeaksi.

Fantasiamaailman keinotodellisuus

Hyvösen huumori kalahtaa kohdalleen ja sanaleikit keventävät: olla paikan päällä, mutta pahalla päällä. Ja hyvässä fantasiaromaanissa on tietysti myös rakkautta. Don Angeliton löytö, Luna, lauloi itsensä Hanumanin "luihin ja ytimiin". Rakkaus on kauniisti kuvattu.

Toimintaa ja taisteluja kirjassa riittää, mutta luettuna sitä voi kuvitella itselleen siedettävän määrän. Kertoja puhuttelee lukijaa.

Kirjoilla on merkittävä rooli teoksessa, muutoinkin kuin viitteinä. Kun ihminen saa selville, ettei olekaan se, joka uskoi olevansa, hän tuntee itsensä alastomaksi. Hyvönen pohtii henkilöidensä kautta, ovatko omat mielipiteet omia vai toisten valitsemia. Lukiesssa voi miettiä tätäkin: "Kun viettää liikaa aikaansa keinotekoisessa seurassa, alkaa kuvitella olemattomia."

Hyvösen kirjaa ei voi juurikaan selittää, vaan se täytyy kokea itse. Apina ja Uusikuusai konkarilukijan ahmimaan tekstiä! Sitä tapahtuu harvoin, mutta loistava kieli vie mukanaan. Voi vain kuvitella, miten moniääninen scifi-dekkari uppoaa kohderyhmäänsä!

RITVA KOLEHMAINEN