Apulanta - Kaikki kolmesta pahasta

Apulanta

Toni Wirtanen on ihmeellinen kaveri. Hän on veivannut Apulannan kanssa yhtä ja samaa biisiä vuosikaudet ja vain vähän sitä varioimalla onnistunut saamaan bändilleen 21 singlelistan ykkössijaa. Mitä järkevää tai rakentavaa sanottavaa voi keksiä bändin 11. levystä?

Rakennuspalikat uutukaisella ovat taas täsmälleen samat, kolmen soinnun hevivaikutteisella pop-punk-ryskeellä edetään edelleen. Vaikka viimeistään tässä vaiheessa Apulanta voidaan julistaa Suomen AC/DC:ksi, niin samalla Kaikki kolmesta pahasta on helppo nimetä bändin parhaaksi levyksi. Rakkaus- ja eroaiheisen levyn perusteella Wirtasen pitäisi kärsiä ihmissuhteen päättymisestä aiheutuvasta ahdistuksesta useammin. Mies on onnistunut säveltämään ja sanoittamaan uuden studiolevyn joka kuulostaa parhaat biisit yhteen kasaavalta hittikokoelmalta.

Vuosien varrella Apulanta on maustanut musiikkiaan niin nu-metal-vaikutteilla kuin jousisovituksillakin. Tällä levyllä pääpaino on taas perinteisessä kitara-basso-rummut-ulosannissa. Muutamasta biisistä löytyy torvia, jousia ja koskettimia, mutta ne ovat tällä kertaa vain mausteina. Levy on hämmentävä kokemus, jo ensimmäisellä kuuntelukerralla biisien kertosäkeiden mukana hyräilee vaivattomasti, mutta useamman läpisoiton jälkeenkään kappaleet eivät ala kyllästyttää. Mukana on vain yksi turha tekele, parin minuutin mittainen jousikvartetin esittämä välisoitto Yhdestoista marssi. Muista kappaleista vikoja saa hakemalla hakea. Paason jousitaustat kuulostavat keskinkertaisen fantasiavideopelin musiikilta ja Paju-biisillä Wirtasen rajoitukset laulajana tulevat studiokikkailusta huolimatta esille. Pajulla vierailee PMMP:n Mira Luoti, joka oikeana laulajana saa Wirtasen ulosannin kuulostamaan ponnettomalta käninältä. Nämä ovat kuitenkin pikkuvikoja.

Vaikka levyn takakannessa lukeekin julkaisijan kohdalla Apulanta Oy, niin minkäänlaista ”rahat pois tyhmiltä kuulijoilta”-fiilistä levystä ei jää. Oman firman pyörittäminen ei ole kovin punk, mutta sillä ei tänä päivänä ole mitään merktystä. Hakaneuloilla varustetut vaatteet myydään H&M:ssä ja puristien silmissä Apulanta menetti katu-uskottavuutensa jo 1990-luvun puolivälissä. Kaikki kolmesta pahasta on levy jolla bändi on selvästi innostunut uudestaan musiikin tekemisestä.

Aki Lehti