Arktisen Upeeta -festivaalin järjestäjä vaihtuu – Keski-Suomen elokuvakeskus ottaa vetovastuun

Arktisen Upeeta -festivaalia (AU) alusta asti, vuodesta 1999 järjestänyt Nordic Glory Festival ry lakkautetaan tämänvuotisen festivaalin jälkeen. Jo tänä vuonna ja jatkossa järjestämisestä vastaa Keski-Suomen elokuvakeskus (KSEK).

– Yhdistyksen on ollut aika työlästä hoitaa festivaalia, jossa resurssit ovat pienet ja työmäärä iso. Tuottajilla on ollut melko yksinäistä puurtamista, Nordic Glory Festivalin hallituksen puheenjohtaja Anniina Hartikainen sanoo.

Vetovastuun siirtämisestä KSEK:lle on hänen mukaansa puhuttu pitkään. Yhteistyötä on tehty vuosia.

– Elokuvakeskuksessa festivaalia voidaan hoitaa pitkäjänteisemmin. Ratkaisu oli luonteva, ja nyt tuntuu tosi hyvältä.

Pohjoismaista elokuvaa esittävän AU:n katsojamäärä on vaihdellut tällä vuosikymmenellä tuhannen molemmin puolin. Festivaali ei ole tuottanut tappiota, Hartikainen kertoo.

Anniina Hartikainen sekä Keski-Suomen elokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kaisu Tapaninen uskovat AU:n tulevaisuuteen.

– Ilman muuta. Laadukasta pohjoismaista elokuvaa tuodaan Suomeen vähän. Arktisessa voimme esittää yleisölle helmiä, Tapaninen sanoo.

Tapahtumaa on pyöritetty lähinnä avustuksilla ja lipputuloilla. Kun julkinen rahoitus vähenee, joutuvat pienet festivaalit entistä tiukemmalle, Tapaninen myöntää.

– Festivaalien on löydettävä yleisönsä ja tasapaino sisällön, talouden ja katsojien välillä.

Tapaninen uskoo yleisökasvatukseen.

– Pitää rakentaa mielikuvaa siitä, mitä festari on, ja voittaa yleisön luottamus laadulla.

AU:ssa oli näytösten lisäksi pitkään myös kilpasarjoja. Ne jäivät pois muutama vuosi sitten.

– Kilpasarjat ovat jatkossa mahdollisia, mutta vaatisivat enemmän tuotantoresursseja, AU:ssa aikanaan tuottajana ollut Tapaninen toteaa.

Festivaalin ajankohta siirrettiin tänä vuonna juurilleen eli alkuvuodesta loppuvuoteen. Syyt liittyivät osin rahoituspäätöksiin, mutta myös siihen, että ”syksy on elokuvien katselun kulta-aikaa”.

22.–26.10. järjestettävän Arktisen Upeen elokuvia esitetään pääosin Ilokivessä, mutta yhtenä päivänä myös Aalto-salissa.

– Toivottavasti Aalto-sali tuo tapahtumalle näkyvyyttä ja uusia katsojia, Tapaninen sanoo.

Keski-Suomen elokuvakeskus on vuonna 2000 perustettu, yhdistyspohjalta toimiva järjestö. Se pyörittää Ilokivessä elokuvasarjoja yhdessä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan kanssa sekä kunnissa kiertävää Kino Metsoa, lasten Minikinoa ja varttuneille suunnattua Kino Hopeaa.

KSEK järjestää myös erilaisia elokuvatapahtumia sekä festivaaleista Arktisen Upeeta ja Viitasaaren elokuvaviikkoa.

Elokuvakeskuksen uusimpia projekteja AU:n lisäksi on kaupunkikuvaa elävöittävä Tuokaa tuoli -tapahtumasarja. Kulttuuritalo Villa Ranassa KSEK on yhtenä toimijana.

Arktisen Upeeta -elokuvafestivaalilla on luvassa kapinointia moneen lähtöön – "Se voi olla hyvin monimuotoista ja hienovireistä"

Uusimmat

Kulttuuri

Pietarilainen balettiseurue päätti Suomen kiertueensa klassikolla Jyväskylässä

Teatteriarvio: Lepolehdon hoivakodin asukkaat kapinoivat Turkinkylällä

Paperimaailmat toivat lastenkulttuurin valtionpalkinnon Aapo Revolle

Teatteriarvio: Päivänsäteet eivät lannistu -Jyväskylän kaupunginteatterin kantaesitys iskee komedialla tylsyyttä vastaan

Teatteriarvio: Ihmismielen hauraus vilahtelee Teatteri Tenhon uutuuskomediassa

Konserttiarvio: Sinfiksellä kelpo juhlat tutuilla teoksilla

Miehen elämää luotaava Veitsenterällä-esitys kutsuu miehiä tiistaina Juomatehtaalle

Näyttelyarvio: Joitakin ajatuksia tasapainosta - Kari Södön palikkakieli riemastuttaa galleria Beckerissä

Keuruulainen Aino Lappalainen, 12, valittiin erityislahjakkaiden pianistien valmennusryhmään: "Soitan joka päivä neljä tuntia"

Julkkishiiri Mikki täyttää tänään pyöreitä –  "Kaikki alkoi yhdestä hiirestä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.