Arno Kotro teki kirjan Olli Lindholmista ja löysi lämpöä Lindholmin kovan ulkokuoren takaa – "Julkisuuden takana oli tunteikas ihminen"


Olli Lindholmin
 suurena unelmana oli järjestää Yö-yhtyeen 40-vuotiskeikka samaan tapaan kuin suomirockin toinen legenda Popeda teki Tampereen Ratinassa viime kesänä.

– Nyt se unelma jää toteuttamatta, sanoo Lindholmista kirjan tehnyt kirjailija Arno Kotro.

Kotro tutustui Lindholmiin, kun kaksikko työsti Lindholmista kertovan Olli: yhden miehen varietee -kirjan. Se julkaistiin marraskuussa 2017. 

Kotro ei tuntenut Lindholmia entuudestaan, mutta kirjaa tehtäessä miehet ystävystyivät.

– Olli osoittautui lämpimäksi ja avarakatseiseksi ihmiseksi. Kirjaprojekti oli erittäin helppo, Kotro sanoo.

Kirjan valmistuttua miehet pitivät yhteyttä.

– Soittelimme vastikään. Tämä (kuolinuutinen) tuntuu todella oudolta. On vaikea ymmärtää, että hän on poissa.

Lindholmilla oli maine porilaisena rokkikukkona, joka rakastettiin mutta myös vihamiehiä oli. Kotron mukaan Lindholmin julkisuuskuva oli kova, mutta julkisuuden takana oli tunteikas ihminen.

– Julkisuudessa monesta ihmisestä piirtyy yleensä ohut, pinnallinen ja karikatyyrimäinen kuva. Se Olli, johon minä tutustuin, oli paljon monipuolisempi.

– Ollin näkemykset esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä olivat avarakatseisia. Rakkaus on rakkautta, muistan hänen sanoneen. Ollissa oli myös itseironiaa ja hän osasi nauraa itselleen, Kotro kuvailee.

Uransa aikana Lindholm ehti tehdä yli 6 000 keikkaa. Yön kanssa hän tahkosi Suomea 38 vuotta. Unelma 40-vuotisjuhlakonsertista jäi siten parin vuoden päähän.