Arthur Gordon Pymin selonteko - Edgar Allan Poe

EDGAR ALLAN POE

Arthur Gordon Pymin selonteko

Suom. Jaana Kapari-Jatta.

Teos 2008, 262 s.

Arthur Gordon Pymin selonteko on yhdysvaltalaisen Edgar Allan Poen (1809-1849) ainoa romaani. Poe eli värikkään, levottoman ja suhteellisen lyhyen elämän. Maailmankirjallisuuteen hän jäi kauhu- ja salapoliisitarinan lajin perustavana kehittelijänä. Yleensä Poen tuotannosta muistetaan päällimmäisinä runo Korppi ja novellihelmiä kuten Amontilladotynnyri.

Arthur Gordon Pymin selontekoon kertomus merimatkasta. Se on romanttinen, yliampuva, yliluonnollisuutta hipova ja hengästyttävän kiivastempoinen. Kehyskertomuksen mukaan Pym on antanut tarinansa kirjallisia töitä tekevälle Poelle muokattavaksi ja julkaistavaksi.

Teoksen häikäisevästi suomentanut Jaana Kapari-Jatta toteaa kirjan jälkisanoissa, että kannattaa kiinnittää huomiota Pymin ja Poen nimien rakenteelliseen samankaltaisuuteen.

Olisiko se vihje, että teos on Poen omaelämäkerta?

Kirja elää kielen varassa

Romaani kertoo yhden päättymättömältä tuntuvan meriseikkailun. Nuori Pym haaveilee merille pääsystä. Hänen omaisensa kieltävät jyrkästi sellaiset haihattelut. Pym karkaa ystävänsä avustuksella ja piiloutuu laivaan, jonka on määrä lähteä Nantucketista valaanpyyntiin.

Laiva irtoaa satamasta ja Pym odottaa sopivaa hetkeä tulla esille. Sitä ennen laivan miehistö käy kapinaan ja kukistaa kapteenin ja kapteenille uskolliset. Sitten nousee myrsky ja tekee laivasta ajelehtivan hylyn. Vain muutama mies on enää hengissä, heidän joukossaan minä-kertoja Pym.

Tarina on paljolti yksityiskohtaista ja pitkäkestoista selviytymiskamppailua merta ja ihmisten vihamielisyyttä vastaan. Se on myös kertomusta lujasta uskollisuudesta ystävien kesken. Monta kertaa lukija luulisi Pymin viimeisen hetken koittaneen, ellei tarinan olemassaolo edellyttäisi, että Pym on säilynyt elossa kertoakseen sen.

Teoksen voima on Poen kuohuvassa kielessä. Se peittoaa uskomattomat juonenkäänteet ja suoranaiset kömmähdykset ja fysiikan lakien unohtamiset. Tarinahan onkin fiktiota. Itse asiassa se on esi-scifiä, seikkailu, joka vie Pymin lopulta lähelle Etelänapaa.

Vieraan vaara ja viehätys

Etelämantereella Pym ja hänet merihädästä pelastaneen Jane Guy -laivan miehistö kohtaavat merkillisiä ihmisyhteisöjä. Tässä ei ole kohtuullista syyllistää Poeta valkoisen miehen ajatustavoista. Kuitenkin hän ilmaisee tarinallaan yhtä ihmisen suurta ongelmaa: suhtautumista erilaisuuteen.

Jane Guy on tarkoituksella hakeutunut Etelämantereelle. Tavoitteina ovat uuden tiedon keruu, tutkimattoman alueen valloitus ja sen selvittäminen, olisiko siellä jotain taloudellisesti hyödynnettävää. Miehet kohtaavat ihmisiä, joiden kanssa kaupankäynti ei sujukaan voitokkaasti. Vika löytyy löydetyistä: "Siitä päättäen, mitä minä näistä heittiöistä näin, he tuntuivat olevan kaikkein häijyintä, ulkokultaisinta, kostonhimoisinta, verenjanoisinta ja ylipäätään pirullisinta ihmislajia, jota maa päällään kantaa."

Kirjallisuushistoriallisen merkkiteoksen loppuratkaisuun ei ehkä pitäisi takertua, mutta minua se harmittaa. Jos teosta ajattelee Poen verhoiltuna omaelämäkertana, on toki ymmärrettävää, että hän ei sitä kirjoittaessaan tiennyt, millainen hänen loppunsa olisi oleva. Romaani ilmestyi 1838. Sen tekijä kuoli alkoholismin seurauksiin reilut 10 vuotta myöhemmin rutiköyhänä Baltimoressa.

HELENA MIETTINEN