Arvio: Eeva Mattila, piano, Hankasalmen srk-talolla 7.8. 2016 - Romantiikan sinisessä kukkatarhassa

Eeva Mattila, piano

Eeva Mattila edustaa varsinkin romantiikan ajan tuotannosta ammentavaa aristokraattista soittajatyyppiä, joka ei sorru ilmaisussaan halpahintaisiin ratkaisuihin. Toisaalta vain harvoin hän huipentaa musiikillisia tapahtumia äärimmilleen, vaan pitää selvän etäisyyden kaikenlaiseen minimointiin ja maksimointiin.

Edellä sanotusta huolimatta Mozartin F-duuri-sonaatin K280 pianisti tulkitsi konkretian tavoin, joka ruokkii mielikuvitusta hädin tuskin nuottitekstin realistisena soivaa tulostetta pitemmälle. Häneltä verrattomasti vakuuttavammin luontuvan säveltäjän Franz Lisztin Mefisto-valssissa nro 1 vallitsi tanssillisuus samalla, kun sen paholaismainen puoli jäi taka-alalle.

Saman säveltäjän Lemmenunelmassa ja varsinkin sen lopussa kuultiin myös erityisen herkkiä äänenpainoja.

Lyhyttä väliaikaa kehysti kellojen kilinä kahden pianosäveltäjän näkemyksinä: Lisztin Paganini-etydi La Campanella ja Rahmaninovin preludi gis-molli.

Seuraavaksi vuoroon tuli Rahmaninovin sovittama Musorgskin Hopak: nimi merkitsee tanssia, jota toinenkin Venäjältä emigroitunut taiteilija, loppuelämäkseen Suomeen kotoutunut Ilja Repin kuvasi viimeiseksi jääneessä maalauksessaan. Sen sijaan Rahmaninovia kysyttiin pianistina Yhdysvaltoihin asti, jonne hän päätyi vaelluksellaan pika pikaa maamme kautta lokakuun vallankumouksen jälkimainingeissa.

Uuden maailman musiikkimakuun monetkaan Rahmaninovin teokset eivät sopineet, joten hän sovitti joukon muiden säveltäjien suosikkikappaleita omalle soittimelleen. Näin syntyivät pianoversiot myös Rimski-Korsakovin Kimalaisen lennosta ja Kreislerin Lemmentuskasta, ja nekin soivat konsertin loppupuoliskolla Eeva Mattilan huolellisesti hiomina näytteinä.

Rahmaninovin omasta yksinlaulustaan Syreeni laatimassa sovituksessa illan taiteilija toteutti kaiken kenties parhaiten juuri siten, kuin oli halunnutkin. Ikään kuin hentoihin lehvästöihin tarttunut tuulenhenki olisi levittänyt niitä koristavien kukkien tuoksua äänivuon hahmossa saliin.

Tätä tilaisuutta oli tullut kuuntelemaan ilahduttavan paljon ulkopaikkakuntalaisia. Muutkin kuin musiikkituristit ovat jo kauan tienneet, että Hankasalmen luonto tarjoaa virkistävää katkohoitoa stressaavaa city-syndroomaa potevalle, Venekoski ratkiriemukasta kesäteatteria ja asemankylä poikkitaiteellisia Kihveli-pirskeitä.

Nyt toivoisi keskustan (siis kunnan nimessä paistattelevan ikiaikaisen salmen) seudulle vuosittain järjestettävää omaperäistä konserttisarjaa. Upeaa puukirkkoakin se tekisi entistä tunnetummaksi ja piristäisi pätkätöihin perustuvaa kulttuurisektoria.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .