Arvio: Julieta - Pedro Almodovar feat. Alice Munro

Julieta

Arvio: 2/5

Pedro Almodovar, 66, ei ole nyt parhaimmillaan. Parin vuoden takainen Matkarakastajat oli pöhkö farssi, Julieta on veltto draama.

Elokuva perustuu Almodovarin lempikirjailijan Alice Munron kolmeen novelliin. Munron tarinat ovat psykologisesti veitsenteräviä. Hämmentävää onkin, että juuri mielensisäiset maailmat ovat Julietan heikoin lenkki.

Elokuvan päähenkilö on keski-ikäinen nainen Julieta (Adriana Ugarte), joka etsii kadonnutta tytärtään Antíaa. Naista piinaa syyllisyys niistä elämän pienistä hetkistä, jolloin hän olisi voinut tehdä jotain toisin estääkseen katastrofit.

Elämäniloinen, purskahteleva Almodovar ei ole koskaan ollut näin vakavana. Toivottovasti Espanjan kauhukakara ei ole lopullisesti seestynyt.

Almodovarin suuri lahja on aina ollut verraton kyky punoa tarinanpaloista elämää suurempaa mosaiikkia. Myös Julietassa hypitään ajassa ja takautumissa.

Madridista, yksinäisen Julietan luota, elokuva siirtyy Julietan nuoruuteen, Antían lapsuuteen ja hetken kestäneeseen perheidylliin pienessä kalastajakylässä. Nuori kirjallisuudenopettaja Julieta yrittää sopeutua kalastajamiehensä (Daniel Grao) arkeen.

Miehellä on likeinen ystävyys kylässä asuvan kauniin kuvanveistäjänaisen kanssa. Traaginen onnettomuus hajottaa Julietan perheen.

Kipu jää katsojalle etäiseksi

Kun muistaa, miten hienosti Almodovar on aiemmin kuvannut läheisen kuolemaa ja surua esimerkiksi elokuvassa Kaikki äidistäni (1999), voi vain hämmästellä sitä kömpelyyttä, jolla ohjaaja lähestyy Julietan ja Antían tunteita.

Paitsi että molempien kipu jää katsojalle etäiseksi, tyttären kehityskaari on tahattoman ristiriitainen. Ensin tytär ei ole menetyksestä moksiskaan ja sitten yhtäkkiä tragedia määrittääkin hänen koko elämänsä ja sitä myöten myös Julietan elämän. Antían katoaminen motivoidaan ja selvitetään kuin huonossa dekkarissa.

Vanhanaikaiselta tuntuva kertojaääni ei tee syyllisyyden teemasta ainakaan hienovaraisempaa. Tuntuu myös epäuskottavalta, että Julietan kaltaisen henkilön elämä, tyttären katoamisen jälkeen, on kymmenen vuotta pelkkää norkoilua ja huokailua keittiönpöydän ääressä.

Almodovarilta tuttuun tyyliin elokuva hehkuu välimerellisissä väreissä, mutta siinä on vain vähän elokuvallista loistokkuutta.

Kuvaus on rutiininomaista. Herkulliset melodramaattisetkin hetket ovat yhtä ja samaa tasapaksua kerrontaa. Kaikki kielinee siitä, ettei elokuvan taustalla ole mitään henkilökohtaista pakkomiellettä, josta Almodovar parhaat työt ovat aina kummunneet.

Ohjaus: Pedro Almodovar, käsikirjoitus: Pedro Almodovar Alice Munron novellien pohjalta, kuvaus: Jean-Claude Larrieu, musiikki: Alberto Iglesias. Pääosissa: Adriana Ugarte, Rossy de Palma, Emma Suarez. Tyylilaji: draama. K-12.