Arvio: Jyrki Kiiskinen: Äänen murros

Jyrki Kiiskinen

Äänen murros

Teos 2016. 104 s.

Jyrki Kiiskisen kahdeksannessa runokirjassa Äänen murros sanat hakevat mieltä ja merkitystä keskinäisestä järjestyksestään, kirjaimellisesti. Jotain sellaistahan runokieli aina tekee, mutta nyt tuo hakeminen on kokoelman teema ja tapahtuu kuin hengenhädässä.

Teos alkaa tulevalle suuntaa-antavasti, runoille rytmiset iskut asettavasti: ”Hengitän sisään ilman toivoa / rentoutan syvät lihakset ilman / toivoa ei ole hajautusta toivoa / tämä hetki ilman hajautusta / organisaatiota minä hengitän.”

Näin lähtee hermostuneena virtana neliosastoisen kirjan ensimmäinen osasto, ”Ensimmäinen ääni” poukkoilemaan kiihkeässä, oudon rajatussa tilassa. On kuin joku estäisi runoja ammentamasta kielen rikkaudesta ja pakottaisi toistamaan samoja sanoja.

Erityisen osoittelevaa suppealla sanastolla pärjäämisen yritys on osastossa ”Toinen ääni”. Sen aukeamilla on kahdesta neljään lyhyttä runoa, jotka on koottu järjestelemällä samat sanat kulloisellakin aukeamalla kahdella, kolmella tai neljällä tavalla.

Ei voida puhua niinkään yksittäisten runojen merkityksistä, vaan aukeamien ja osaston sanomasta, jonka tulkitsen manifestoivan huolta luovuuden kärsimyksestä koneellisen toisteisessa mekanistisessa maailmassa, joka on turtumassa automatisoituneisuuden tunnottomuuteen. Ei tule yllätyksenä, että teoksen sanastoon kuuluvat raha, lama ja tilaisuus vaurastua. Runojen puhuja kipuilee markkinavetoisuudessa ja kauhistelee ironisoimalla käsittämätöntä talousansaa, joka sitoo kaiken minkä voi.

Viimeisen osaston, ”Neljännen äänen” runot jäsentyvät soneteiksi. Klassinen tyyni muoto hillitsee, vaikka ei tukahduta äänen vimmaa, joka etsii luovan mielen kahleettomuutta.

Paikoitellen runoilija yltää huikean komeisiin piirtoihin, kuten tässä: ”Ja siksi minä lennän taivaan halki / kuin pilottina ilman ohjaamoa, / ja pilviin piirtyy signeerattu jälki.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.