Arvio: Kanttila Workshop feat. Minna C. - Antaumuksellista liike-energiaa tarjonnut MC175 -esitys kaipasi lisää kekseliäisyyttä liikkeen ja sanan luovaan yhdistämiseen

Tanssiteatteri Kramppi & Jyväskylän kaupunginteatteri

MC175 – Minna Canthin liike ja liekki

Kaupunginteatterin pieni näyttämö 22.3.2019

Tällä viikolla on juotu kahvit jos toisetkin. Ei ehkä kymmentä kuppia päivässä niin kuin joi oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon esitaistelijamme kirjailija Minna Canth, mutta voimanaisemme 175-vuotissyntymäpäivää on juhlittu syystä ja huolella. Jyväskylässä aikanaan puolitoista vuosikymmentä vaikuttaneen Canthin kynän jälki on yhä hätkähdyttävän värikäs ja käy kiinni tähän päivään itsepäisen terävästi. Siihen nähden se, että Tanssiteatteri Krampin ja Jyväskylän kaupunginteatterin yhteistuotannossa tarjoillaan katsojille kofeiinitonta rooibos-teetä, ei ihan riitä tekemään elämyksestä väkevää.

Teatterin paljas pieni näyttämö toimii tonttina Kanttilalle, jossa Minna Canth Kuopion aikoinaan piti suosittua kirjallista salonkia. Me katsojat vertaudumme 1880-luvun kulttuuriseen kermaan, Järnefeltin perheeksi, Juhani Ahoksi ja Akseli Gallen-Kallelaksi, ja käymme valaistuun katsomoon seuraamaan, miten ihmiskunnan kysymyksiä rakennetaan ja ratkotaan. Rohkeudesta, avoimuudesta ja maailman muuttamisesta kyllä elämöidään, mutta ilmaan heitetystä ei jää jälkeä saati synny syvää omaa pohdintaa. Voihan toki olla, että ”täydellisesti uuden ajan ihminen” ei enää nykypäivänä osaa kaivata ja kaivaa teksteistä pintaa syvempää, vaan rautalankaisia itsestäänselvyyksiä on toistettava kuin hokemina kyllästymiseen asti.

MC175 -esityksen ehdoton vahvuus on antaumuksellinen liike-energia. Laura Lehtisen ja Vilja Mihalovskyn koreografiat saavat esiintyjistä irti sitä dynaamisuutta, joka kantaa ja kaataa ärjyen Kanttilan neljännen seinän. Valloittavan intensiivinen Saara Jokiaho liikkuu erityisen elastisesti ja Ringa Aflatuni tuo akrobatiataidoillaan esitykseen kaivattua virtuositeettia. Onni Tullan ja työryhmän säveltämä musiikki tukee myös erittäin onnistuneesti ensemblen rytmistä kehon kieltä, josta parhaimmillaan aistii eri elämänvaiheita elävän Minnan sydämenlyönnit.

Lisää kekseliäisyyttä olisi sen sijaan kaivannut liikkeen ja sanan luovaan yhdistämiseen, sillä nyt ne huristavat pääosin omia kaistojaan. Pelkkä liike olisi tällä kertaa kertonut enemmän kuin tuhat sanaa.

Poikkitaiteellisen hybridiKanttilan kunniaksi on todettava, että monialaista lahjakkuutta tekijäjoukosta ei puutu. Ongelma on lähinnä dramaturgian köykäisyys ja se, että teksti on joutavan kulunutta ja kesyä. Jokaisen vuorosanan kun Canthin hengessä soisi olevan säkenöivä ja punnittu, niin nyt vaikutelma on lähinnä taidekoulun improvisaatioharjoituksen. Yleisöä osallistavat tehtävät ja se armoton teenjuonti eivät tyhjää täydeksi tee, mutta onneksi Kanttilassa emännöi karismaattinen ja upeaääninen Minna, täydellisesti leskirouva-lehtorska-lankakauppiaaksi eläytyvä Hanna Liinoja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .