Arvio: Kotieläimet suurkaupungissa

Lemmikkien salainen elämä

Arvio: 3/5

Itse ilkimys ja Kätyrit -elokuvien tekijöiden uusi animaatio Lemmikkien salainen elämä käy kovilla kierroksilla. Vauhtia, toimintaa ja hahmoja on niin paljon, että katsojalla on täysi työ pysyä mukana – ainakin jos yrittää samalla estää kahta junioria levittämästä popcornejaan kaikkialle.

Newyorkilaiset lemmikit jäävät taas kerran kotiin omistajien suunnatessa päiväksi töihin. Toisin kuin omistajat kuvittelevat, eläimet eivät istu kiltisti oven takana odottamassa heitä, vaan niillä on omat hupaisat harrastuksensa.

Pikkukoira Maxin kauhuksi sen emäntä tuo yhtenä päivänä kotiin valtavan löytökoiran, Duken. Yhteiselo alkaa kalseissa merkeissä, mutta yksi kaoottinen päivä, jonka aikana he pakenevat sivukujien hylkiölemmikkejä ja rankkureita keskellä suurkaupunkia, tekee niistä ystäviä.

Kiltit kotieläimet joutuvat siis vastatusten katujen kovan elämän kanssa ja tähän tuoksinaan sisältyy aika tavalla väkivaltaista menoa.

Elokuva on vaivoin hallittu kaaos. Vaikka tilanteet vaihtelevat nopeasti, niin kerronta menettää imunsa melko pian. Alun kotieläinten hupaisia ajanviettotapoja esittelevä jakso on elokuvan hauskin, kuten naurunremakka paljasti. Maxin ja Duken kahdenkeskiset kohtaukset, kuten herkutteluhetki makkaratehtaalla, toimivat joukkokohtauksia paremmin.

New Yorkia elokuva kuvaa niin houkuttelevasti, vaikka välillä sukelletaan viemäreihin, että se toimii melkein matkailumainoksena.

Ohjaus: Chris Renaud ja Yarrow Cheney. Lajityyppi: animaatio, komedia. K 7.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.