Arvio: Maailmanluokan taitajia Viitasaaren Traktorijatzeilla

TRAKTORIJATZIT Suovanlahdella 11.7.2008

Traktorijatzit pitää kiinni kuosistaan. Se ei haikaile isojen joukkoon, vaan pysyy leppoisana kyläjuhlana, jossa seurustelulla, virvokkeilla ja kesäisellä murkinalla paistettuine muikkuineen kaikkineen on monelle tulijalle yhtä suuri merkitys kuin musiikilla. Myllytuvan pieni pihapiiri täyttyi perjantaina juhlijoista, joita ankean puolelle asettunut kesäkeli ei masentanut.

Pääkonsertissa saatiin jälleen nauttia mukavan tasokkaasta ja ennen kaikkea monipuolisesta koosteesta. Irina Björklundin laulelmallinen folkpop, trumpetisti Verneri Pohjolan uusi jazzyhtye Aurora sekä Pepe Ahlqvistin ja Ilkka Rantamäen johtama sähköinen bluesyhtye rakensivat yhdessä makoisan ja viihdyttävän kokonaisuuden.

Irina Björklund sai aikaan suurimman tungoksen lähikatsomossa. Björklund tekee itse musiikkinsa yhdessä amerikkalaisen Peter Foxin kanssa.

Viitasaarella parivaljakkoa tuki osaava kvartetti, jossa kokeneiden rock- ja etnomiesten joukossa suurin rooli oli viulisti-laulaja Veera Railiolla.

Railio ei ollut pelkkä taustalaulaja, vaan pitkät tovit Björklundin rinnalla tasavahvalla osuudella. Rikastusta laulupuolelle tarvittiin, sillä Björklund on yksinään hieman yksitotinen tulkitsija. Hän laulaa pienesti, ja narisevat lähdöt uhkaavat muodostua maneeriksi. Perusäänessä on kuitenkin viehkoa ilmaisuvoimaa, ja etenkin englanninkieliset laulut vakuuttivat.

Miinusta tuli tällä kertaa ylipitkästä setistä: 18 kappaletta viileässä kesäillassa oli liikaa. Tiivistämällä, monista esityskielistä karsimalla ja siten myös tekstien kautta yleisön tavoit-

tamiseen tähtäämällä Björklund saisi kuitenkin helposti aikaan jännitteensä yllä pitävän setin.

Konsertin jazzosuus oli loistava. Toivottavasti Aurorasta tulee Verneri Pohjolalle yhtä pitkäikäinen työkalu kuin Ilmiliekki Quartetista, sillä potentiaalia on huikeasti. Basisti Antti Lötjösen ja rumpali Joonas Riipan komppi potki sähäkästi, Aki Rissasen Rhodes-sähköpiano ja moog-syntikka loivat yhtyeen jännittävän perussoundin, ja kaiken yllä liiteli Pohjolan älykäs ja ilmaisuvoimainen trumpetti. Syksyllä ilmestyvä debyyttilevy tulee olemaan Tapaus.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .