Arvio: Torinolaisten Norma huipentui loppukohtaukseen

Vincenzo Bellinin musiikin kauneus hurmaa alusta saakka.

Teatro Regio Torino

Norma

Ensi-ilta Olavinlinnassa 3.8.

Teatro Regio Torino jatkoi Savonlinnan vierailuaan Vincenzo Bellinin oopperalla Norma. Teoksen traaginen libretto kertoo tarinan ajoilta, jolloin Rooma miehitti Galliaa.

Tapahtumat sijoittuvat pyhään lehtoon ja jumala Irminsulin temppeliin. Oopperan jännite syntyy miehittäjän ja alkuperäiskansan välisten rakkaustarinoiden kautta.

Teos on tunteikas, mutta siinä on myös poliittista ulottuvuutta.

Teatro Region orkesteri soi komeasti, ja yhteistyö lavatapahtumien kanssa oli onnistunutta.

Bellinin musiikin hurmaava kauneus löi läpi alkusoitosta saakka, joskin oopperan vuodelta 2002 oleva Alberto Fassinin hyvin perinteinen ohjaus – ja toteutus puvustusta myöten – ei onnistu lopulta viemään katsojaa lähes kahden vuosisadan taakse, vaan vaikuttaa vain kuluneelta.

Toki ohjausta on uudistettu sittemmin Vittorio Borrellin toimesta, mutta etenkin ensimmäinen näytös puuduttaa paikoin. Varsinkin kun solisteiltakin vaikutti kestävän jonkin aikaa päästä täysillä mukaan teokseen Olavinlinnan lavalla.

Elena Mosuc pääosassa, erittäin vaativassa Norman roolissa, sai suuren suosion. Mosuc kasvoi roolissaan oopperan edetessä ja lauloi loppua kohti yhä selkeämmin ja vakuuttavammin.

Alkupuolelle oopperaa mahtui jonkin verran huolimatonta fraseerausta ja pieniä puhtausongelmiakin dramaattisissa tuokioissa ja nopeissa kuvioissa. Koskettavissa, levollisissa aarioissaan Mosuc onnistui kuitenkin kautta linjan mainiosti, ja duetot Adalgisan osan laulaneen mezzosopraano Veronica Simeonin kanssa olivat onnistuneita.

Simeonin mezzo soi kauniisti ja linjakkaasti ja lavatyöskentely oli vakuuttavaa. Rooli oli sisäistetty hienosti. Gregory Kunde roomalaisen sotapäällikkö Pollionen roolissa oli turhan yksitotinen: äänellisesti sangen vakuuttava, mutta vasta oopperan lopussa ääneen alkoi löytyä sävykkyyttä ja värejä laajemmalla skaalalla.

Oopperan kuoro toimi mainiosti. Ylikapellimestari Gianandrea Noseda piti teoksen hyvin kasassa, ja johtaminen oli joustavaa ja elävää.

Teoksen vaikuttavin hetki koettiin loppukohtauksessa, joka oli musiikillisesti kaikin tavoin äärimmäisen onnistunut.