Arvio: Tutkimusmatkalla Amerikassa

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin pitkään työstämä americana-albumi on vuoden parhaita kotimaisia levyjä.

Dead Circles

Tuomo Prättälän ja Markus Nordenstrengin vuodesta 2012 asti työn alla ollut Dead Circles -albumi on vihdoinkin julkaistu. Kaksikon levyn muotoon puristettu tutkimusmatka syvälle americanan maailmaan on kiehtova paketti, joka lainaa rehellisesti amerikkalaisen laulunkirjoitusperinteen taitavimmilta ja tärkeimmiltä tekijöiltä ja osaajilta, mutta ei silti kuulosta pelkältä pastissilta. Kävelevä americana-tietosanakirja Nordenstreng ja soul-mies Prättälä pöllivät parhailta, mutta muodostavat vaikutteista oman kuuloisensa kokonaisuuden.

Americana-nimikkeen alle mahtuu melkoinen määrä erilaista musiikkia, mutta Tuomo & Markus -duon tapauksessa mukana on kantria, soulia, folkia, roots-musiikkia ja vähän vaikutteita voimapopista ja klassisesta rockista. Lauluharmoniat tuovat mieleen ne ilmeisimmät, eli Crosby, Stills & Nashin ja Simon & Garfunkelin. Levy ei kiirehdi mihinkään, vaan sen rauhallisessa tunnelmassa kuuluu kaikuja myös 1970-luvun softrockista.

Tusconissa, Arizonassa Wavelab-studiolla tehdyn levyn äänityksissä on ollut mukana tekijämiehiä, modernin americanan mestareita, Wilco-, The Jayhawks- ja Calexico -yhtyeiden jäseniä. Avauskappale Over the Rooftops on sävelletty yhdessä The Jayhawksin Gary Lourisin kanssa. Rytmiryhmänä toimii John Convertino rummuissa ja John Stirratt bassossa, ja soittohommiin pääsevät myös Pat Sansone, Joey Burns ja Jacob Valenzuela.

Vierailijat ovat mukana levyllä yksinkertaisesta syystä. Nordenstreng ja Prättälä ovat halunneet mukaan alan parhaimpia osaajia, muusikoita joiden kanssa soittaminen on lopputuloksen perusteella tainnut olla leppoisan hauskaa. Nimimiesten mukanaolo ei tunnu lainkaan päälle liimatulta, päinvastoin.

Dead Circles -levyn digiversiolta löytyy 13 laulua, fyysiseltä kaksi enemmän. Kannattaa hankkia käsiinsä pidempi vinyyliversio, sillä jokainen biiseistä sopii kokonaisuuteen.

Jopa kulunut Bob Dylan -laina Lay Lady Lay kuulostaa Prättälän laulamana tuoreelta. Soul-mies hyppääkin rohkeasti pois omalta mukavuusalueeltaan, tuoden Nordenstrengille rakkaaseen genreen omaperäistä värikkyyttä. Prättälän sielukas laulu sopii biiseihin loistavasti ja hänen Hammondinsa soi tunteella.

Lisäpisteet Dead Circles saa vielä komeasta kahden levyn gatefold-vinyylipaketista, jonka mukana tulee myös albumi cd-muodossa. Uskallan jo tässä vaiheessa vuotta ennustaa Tuomo & Markus -duon tuotoksen komeilevan taatusti joulukuussa tämän vuoden parhaimpien levyjen listoilla.