Arvio: Viulukilpailun finaalissa nähtiin nuorta voimaa

Juhani Heinonen -viulukilpailun finaali

Jyväskylän teatteritalolla 9.3.

Viulukilpailun yli 14-vuotiaiden sarjan finaali tarjosi loppuunmyydylle salille kutkuttavaa, hyväntahtoista kilpailujännitystä, mutta ennen kaikkea nautinnollisen konsertin. Jyväskylä Sinfonian Erkki Lasonpalon johdolla säestämät kuusi finalistia osoittivat, että nuorista löytyy intoa soittaa ja kehittyä, ja että suomalainen soitinpedagogiikka elää ja voi hyvin. Sen lisäksi kaikki rohkeat, konserttielämyksiä kuulijoille antaneet kilpailuun osallistujat ansaitsevat olla todella ylpeitä itsestään.

Ensimmäisen palkinnon saaneen 16-vuotiaan Otto Antikaisen soitossa oli rohkeutta ja äänenlaatu kirkas. Sibeliuksen viulukonserton teknisesti erittäin vaativan kadenssin tulkinnassa oli todellista varmuutta, vaikka kaikki ei aina osunutkaan paikoilleen. Alkupuolta vaivasi nuorille soittajille tyypillinen ylävireisyys, mutta kehittynyt musiikillinen ymmärrys ja ikään nähden vaativa konserttovalinta vakuutti.

Herkkää ja tunteikasta

Finalisteista kolme oli valinnut kappaleekseen nuorten suosiman Mendelssohnin viulukonserton ensimmäisen osan. 15-vuotias Raffaello Chiodo on kenties enimmäkseen lyyrinen soittaja, jolle romantiikan ajan avainkonsertto sopi hyvin. Tulkinta oli herkkä ja tunteikas. Kireästä vibratosta kuului jännitys, mutta esitys parani koko ajan saaden lisää tulta alleen.

18-vuotiaan Essi Höglundin Sibeliuksessa kuului jo kypsemmän muusikon tasaisen hyvälaatuista soittoa. Sekä jousi- että viulukäden tekniikka oli ainakin päältäpäin katsottuna erinomainen ja Höglundin viulusta irti saama äänenlaatu oli korviahivelevän kaunis. Lisäkokemuksen ja ajan myötä ehkä esityksen tunnepuoli saa vielä viimeisen silauksen ja rohkeuden heittää varmisteleva turvaverkko soitossa pois alta.

16-vuotiaalla Lina Leikolalla oli soitossaan vahva äänenlaatu, joka joskus särkyi, mutta jousikäden liikkeissä ja tekniikassa oli päättäväisyyttä ja huolellisuutta. Konserttokokonaisuus oli tasapainoinen, erityisen kauniita olivat kappaleen pitkät linjat ja laulavat osiot.

Virtuoottisen taitavaa

Tšaikovskin viulukonserton ensimmäisen osa oli kappalevalinnoista pisin. 19-vuotias Emma Mali vei musiikin tarinaa topakasti eteenpäin, vaikka väsymys alkoikin ennen loppua kuulua. Haastava kappale onkin solistille kommervenkkejä täynnä. Soitto oli kuitenkin laadukasta, virtuoosisesti taitavaa ja kadenssi pursusi luonnetta.

Varmimman Mendelssohnin tarjosi Pippa Sieppala, 14, jonka tyylipuhtaassa esityksessä konserton värisävyt tulivat parhaiten esiin. Intonaatio oli kaunista kuultavaa, tekniikassa nopeat arpeggiot ja legatot sujuivat. Pitkien legatojousten kuoppaisuus on ehkä Sieppalan kehityskohde, mutta tulkinnassa oli paljon intohimoa ja koskettavuutta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .