Arvio: Yuri Herrera: Maailmanlopun merkit - matka yli synkän virran

Yuri Herrera

Maailmanlopun merkit

Suom. Einari Aaltonen. Sammakko 2016. 115 s.

Jo romaanin kaksi ensimmäistä sanaa – ”Olen kuollut” – ja kaksi viimeistä – ”Olen valmis” – luovat sen apokalyptisen synkeän tunnelman, joka kantaa halki meksikolais-amerikkalaisen Yuri Herreran pienoisteoksen.

Nuori, neuvokas ja peloton meksikolaisnainen Makina lähtee alamaailman kuriiriksi kahden maailman, Meksikon ja Yhdysvaltojen rajan yli. Makinalle tärkeintä on kuitenkin tavoittaa rajan taakse kadonnut veli.

Tiiviin ja suoraviivaisen kertomuksen viitekehys on laajempi. Se kertoo suuren maailman syrjäseudusta, paremman elämän toivosta, siirtolaistulvasta yli rajan, gringojen ja latinojen ennakkoluuloista, ihmisyyden rajoista.

Herreran romaanissa matka yli Rio Granden, Tuonelan virran, etenee kuin myyttinen, raamatullinen vaellus ikuisessa yössä, mikä tuo mieleen Cormac McCarthyn Rajatrilogian. Yhdistävä tekijä on sekin, että kaiken kylmyyden ja piittaamattomuuden keskeltä löytyy pyyteetöntä inhimillisyyttä sieltä, mistä sitä ei osaa odottaa.

Makina muistuttaa kaurismäkeläistä hahmoa. Hän ei kumartele suotta, tarttuu toimeen, puhuu lyhyesti ja tiiviisti, enimmäkseen vaikenee. Maailmakin on näkymältään rajattu ja pelkistetty, vaikka ympärillä kiehuu. Näin realistinen saa unenomaisia piirteitä.

Meksikolaissyntyisen, New Orleansissa asuvan Herreran (s. 1970) tuotannon uusia suomennoksia odottaa mielenkiinnolla. Mestarillisen Roberto Bolañon proosan suomentajana ansioitunut Einari Aaltonen on Herreran parissakin kuin kotonaan. Herreran esikoisromaani ilmestyi viime vuonna Aaltosen käännöksenä nimellä Kartellin trubaduuri.