Asko Sahlberg – Herodes

Valta tuottaa paljon kärsimystä, usein eniten vallanpitäjälle itselleen. Näin lausuu Juudean prefekti Pontius Pilatus sielunveljelleen, Galilean ja Perean ruhtinaalle Herodes Antipasille. Ajanlaskun alun kaksi hallitsijaa tunnetaan hyvin: Raamatun mukaan he olivat osallisia Jeesuksen kuolemantuomioon.

Asko Sahlbergin jykevässä romaanissa profeetta Jeshuan kohtalo on silti sivujuonne. Pääosan saa ruhtinas Herodeksen elämä sekä kuvaus vallan ottamisesta, vaalimisesta ja vallasta luopumisen tuskasta.

Herodesta voi lukea ”sinuhena”, historiallisena lukuromaanina, mutta erinomaisesti se toimii myös nykymaailman vallanpitäjien viiltävänä vertauskuvana. Rooman valtakunnan hallitsijoiden tavat muistuttavat Wall Streetin pankkiirien ahneutta, Brysselin poliittisen eliitin juonittelua sekä Venäjän oligarkien ökyilyä ja häikäilemättömyyttä.

Herodeksen pidoissa ”viinissä ja herkuissa ei säästellä, vieraita viihdyttämään on palkattu parhaat soittajat ja tanssijat ja kutsun saaneet rikkaat kauppiaat kilpailevat vaimoineen asujensa koreudessa kuin riikinkukot”. Vaikuttaako tutulle?

Imperiumin hallitsijoista Herodes ei ole edes pahimmasta päästä. Nuorena miehenä ruhtinaaksi määrätty valtasuvun jäsen enimmäkseen kärsii roolistaan. ”Herodes ei tavoitellut valtaa, hän syntyi siihen”, luonnehtii uskottu palvelija Joosafat.

Vaikka Herodes toivoo rauhaa kansalle, vähentää veroja ja huolehtii avokätisesti läheisistään, hänen on turvauduttava raakaan väki- ja mielivaltaan osoittaakseen johtajuutta hovinsa ja kansansa edessä. Tämän raskaan ristiriidan Sahlberg kuvaa tarkalla psykologisella otteella.

Herodeksen luotetuimmat ovat orjapalvelija Joosafat ja sotilasjohtaja Beria. Liepeillä pyörii turhamainen, aasinmaidossa kylpevä vaimo Herodias. Verivihollisia löytyy niin lähipiiristä kuin rajavihollisista.

Vallan pyramidin huipulla kaikkea valvoo ja ohjaa ”jumala”, Rooman valtakunnan imperaattori eli keisari, jossa tehtävässä Herodeksen aikana ennättivät hallita Augustus, Tiberius ja Caligula.

Iso romaani syö tuhdisti aineksia.

Historiallinen ympäristö, Juudean palatsit, Jerusalemin temppelit ja syntinen Rooma, hahmottuu aistikkaista kuvauksista. Apokalyptinen kieli ja hulvattomat vertauskuvat – ”älä änkytä siinä kuin hasmonilainen porttolassa” – antavat myös ajan ilmettä. Kertojaääninä vaihtelevat muistoissa ja nykyhetkessä elävä Herodes sekä Joosafat-palvelija.

Heti alkuun syttyy jännitysromaanin henki: kuka on murhaaja, kun myrkytystapaukset leviävät Herodeksen lähipiirissä? Jännite kantaa pitkälle, mutta kun huomion ottavat varhaiskristillisyyden teemat, suunta tempoilee kuin kaksi tarinaa kamppailisi yksissä kansissa.

Vähemmällä profetoimisella Herodes olisi jäntevämpi romaani. Toki luonnekuvat ovat kiintoisia: profeetta Johannes on ylväs, naisiin menevä ilmestys, profeetta Jeshua puolestaan lyhyt, länkisäärinen ja ylimielinen – kovasti toisenoloinen kuin alttaritaulujen Jeesus.

Romaanista riittää vielä nuoruuden elinvoiman ja vanhuuden raihnaisuuden kuvaksi. Miehuutensa kukkuloilla hallitsija nauttii, juopuu viinistä ja heiluttelee sauvaansa. Ikääntynyttä ruhtinasta vainoaa menneisyys, lähimmäisten ja profeettojen murhat. Syyllisyydentuntoa Sahlberg käsittelee hurmeisina näkyinä kuten Shakespeare Macbethissä.

Lopulta jokainen hallitsija kohtaa elämän rajallisuuden. Romaanin sanoin ”jopa jumalat kuolevat”. Onneksi.