Avajaiskonsertti kääntyi surusta riemuun

Konsertti teki kunniaa juuri edesmenneelle säveltäjälle Einojuhani Rautavaaralle.

Mäntän musiikkijuhlien avajaiskonsertti

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri

Vilppulan kirkko 3.8.

Vuoden 2016 Mäntän musiikkijuhlat avattiin haikeissa tunnelmissa. Vastikään edesmenneen säveltäjämestari Einojuhani Rautavaaran muistoksi soitettu Adagio Celeste soi Sakari Oramon johtaman Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin tulkitsemana kuulaasti ja arvokkaasti. Rautavaaran kauniin melankolista jousiteosta seurasi illan varsinaisen ohjelman aloittanut Frédéric Chopinin 1. pianokonsertto E-molli, jonka solistina oli 19-vuotias Ossi Tanner. Pianosolistin uraansa käynnistelevällä Tannerilla oli edessään näytön paikka. Nuorten pianoakatemiassa aiemmin opiskellut Tanner edusti konsertissa sitä tulosta, johon Mäntässä kesäperiodejaan pitävän pianoakatemia pyrkii: uuden polven kansainvälisiin pianistitähtiin.

Siinä missä konserton avausosassa soitto kuulosti vielä kovin yllätyksettömältä, iski Larghetto-osan herkkyys ja ilmaisuvoimaisuus pommin lailla. Juuri siinä Tannerin tulkinnassa oli kuultavissa sellaista tunneälyä, jota on pidetty suomalaisten pianistien valttina kansainvälisellä musiikkikentällä. Lähes impressionistisesti soineen toisen osan sekä teknisesti hurmoksellisen päätösosan jälkeen oli helppo todeta Tannerin onnistuneen Chopinin teoksen solistina niin hyvin kuin on kohtuullista abi-ikäiseltä pianonsoiton opiskelijalta odottaa. Kehitettävää löytyy, mutta paljon on jo saavutettu.

Orkesteri nousi vuorostaan siivilleen Harri Vuoren huikean Lentoon-teoksen aikana. Joutsenten laulusta ammentavan sävellyksen maailma oli huumaavan rikas ja visuaalisuudessaan vastustamattoman runsas. Lyhyet, säksättävät musiikilliset aiheet punoivat orkesterista kiehtovan, moniäänisen kudoksen, jonka kuulokuva toi mieleen Einojuhani Rautavaaran modernin klassikon Cantus Arcticus. Laskevat glissandokulut puolestaan muistuttivat valaiden laulua imitoivia vaskiaiheita yhdysvaltalaissäveltäjä Alan Hovhanessin mammuttimaisessa teoksessa And here come the great whales. Niin Vuoren kuin Hovhanessin teoksessa portaattomasti liukuvat melodiat tuntuvat symboloivan luonnon salaperäisyyttä ja ehtymätöntä elinvoimaa.

Lyhyitä, mieleenpainuvia aiheita esitteli myös Antonin Dvořákin hilpeä Serenadi jousille E-duuri. Chopinin teosta vaivanneet intonaatio-ongelmat toistuivat Dvořákin kohdalla, mikä paikoin pisti korvaan muuten hyvin särmikkäästi ja tunteikkaasti esiintyneen orkesterin soitossa. Päätösosan hurmahenkisyys oli kuin turbovaihteella paahtavaa minimalismia, ja sen pulppuileva kepeys päätti hienosti tunteikkaan illan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.