Bad Religion – True North

Bad Religion on ollut kasassa yli 30 vuotta, eivätkä keski-ikäiset punkkarit suostu vieläkään hidastamaan tahtiaan. True North on bändin kuudestoista studiolevy ja hieno lisä sen diskografiaan. Muutamaa heikompaa esitystä lukuun ottamatta Bad Religionin albumit ovat tasaisen laadukkaita, samoista palikoista kasattuja toimivia kokonaisuuksia.

True Northilla bändi kohkaa 16 biisiä läpi noin 35 minuutissa. Tarttuvien kappaleiden keskimääräinen pituus on kaksi minuuttia. Mitään uutta True North ei bändin soundiin tuo, mutta se onkin koko homman juju. Taustalauluhoilotukset ja lyhyet kitarasoolot ovat edelleen kohdillaan. Vanhat fanit ovat taatusti tyytyväisiä ja näin hyvillä biiseillä uusiakin kuulijoita luulisi löytävän.

Jos True Northille lähdetään hakemaan vertailukohtia bändin aiemmasta tuotannosta, ne taitavat löytyä 1980-luvun loppupuolen hard coreen kallellaan olevista levyistä. Pitäisikö kuitenkin olla huolissaan siitä, että yksi parhaista kantaa ottavista punk-bändeistä koostuu melkein 50-vuotiaista ukoista?

Bad Religion on uhkaillut, että tämä levy saattaa olla heidän viimeisensä. Jos näin on, niin ainakin rima pysyi korkealla loppuun asti.