Between the Buried and Me: Coma Epliptic

Between the Buried and Me

Coma Epliptic

Metal Blade

Arvio: 4/5

Progea ja modernia metallia yhdistelevän Between the Buried and Me -yhtyeen seitsemäs albumi Coma Eplictic vaikuttaa aluksi raivostuttavalta sekasotkulta, pelkältä itsetarkoitukselliselta soittotaidoilla briljeeramiselta ja jokaisen mahdollisen genren turhanpäiväiseltä yhteen sotkemiselta. Bändin aiemmatkin teokset ovat olleet hankalia ja massiivisia, mutta tälle on annettava reilusti aikaa, jotta löytää kaiken kikkailun keskeltä loppuun asti hiotun ja mietityn proge-oopperan.

Yhtyeen alkupään tuotoksilla kuulunut tekninen death metal on vähentynyt levy levyltä ja tilalle on tullut progen ja metalcoren lisäksi yhä popimpia sävyjä. Coma Eplictic on kunnianhimoinen teos, moderni rockooppera ja teemalevy, joka vertautuu väkisinkin Pink Floydin, Dream Theaterin, Queensrÿchen ja The Whon vastaaviin. Tarina kertoo koomassa olevasta miehestä, joka käy läpi mennyttä elämäänsä päänsä sisällä.

Noin viiden kuuntelun jälkeen levystä alkaa ymmärtää jotain ja kymmenennen kerran pyöräyttäessä se vihdoin aukeaa. Between the Buried and Me ei ole koskaan välittänyt fanien tai kriitikoiden odotuksista, vaan muuttanut soundiaan jonkin verran joka levyllä. Nyt se onnistuu olemaan yhtä aikaa virtuoosimaisesti soittava metalli-, proge- ja popbändi.

Konesoundit sopivat murinan ja mätön sekaan, eivätkä mitkään toisistaan radikaalisti eroavat osat tunnu pakotetuilta. Tommy Giles Rogersin puhdas laulu kuulostaa välillä vähän väsyneeltä, mutta se on pikkuvika muuten lähellä täydellistä olevaa progemetallilevyä.