Blooddrunk - Children Of Bodom

CHILDREN OF BODOM

Blooddrunk

Spinefarm Records

Kaikkien teinipolkkatukkien bändi numero yksi ja keskiluokkaisten ennen-niin-kilttien lasten korruptoija, rivojen välispiikkien ja naamat sulattavien soolojen kruunaamaton ruhtinas, vikkeläsormiset veitikat vailla vertaa, Children of Bodom julkaisee vajaan kolmen vuoden odottelun jälkeen kuudennen studioalbuminsa.

Hurmeisesti nimellä Blooddrunk kastettu rieska on kaikessa häijyydessään samaa paahtoa kuin edellisillä viidellä pitkäsoitolla. Levyn turruttaessa kuulohermoa nuudeliin kehittyy ajatus: voiko mehukkaisiin pihveihin ja hyvään vinkkuun kyllästyä?

Blooddrunk vyöryy ämyreistä melodisena, väkevänä, vauhdikkaana, vihaisena ja ultrateknisenä. Vuonna 1997 ilmestynyt Bodom-debyytti Something Wild olisi aivan yhtä hyvin voinut nimeltään ollaan Something Completely Mindblowing and Fuckin' Awesome. Bodom räjäytti ultramelodisella speed ja death metalin sekoituksellaan potin. Mutta kuudes levy tätä samaa settiä alkaa jo kuulostaa tutulta.

En väitä, että Bodomin pitäisi alkaa soittaa doom metalia tai hard rockia. Väitän, että Aleksi Laiho voisi kehittää huutonsa jotain uutta, jotain väriä, joka antaisi raakunnalle jonkin muun tarkoituksen, kuin äkäisten turpaanveto-sanoitusten ääneen tykittämisen.

Sekin on tullut selväksi, että Laiholla, kitaristi Roope Latvalalla ja syntikkavelho Janne Wirmanilla on vikkelät sormet. Sooloihin voisi kehittää jotain muutakin kuin järkyttävän nopeaa skaalojen juoksutusta tai sormet savuten naputeltua täppäilyä.

Wannabe-kitarasankareille ympäri maailmaa kiekollinen uutta Laihoa on varmasti kuin ämpärillinen lähdevettä uupuneelle kamelille, mutta musiikkia musiikkina kuluttaville Bodomkin voisi tarjota jotain uutta.

Kaiken tämän määkimisen jälkeen on toki todettava, että Blooddrunk on laatumättöä, joka sopii minkä tahansa kohotettua vireystasoa vaativan toiminnan täytteeksi.

Kiekko kuulostaa hyvältä ja tasapainoiselta. Soitto on monikerroksista ja vaatii useamman kuuntelukerran avautuakseen. Tämä povaa levylle pitkää soittoikää, mikä on niin ikään laadukkaan äänitteen merkki.

Blooddrunk on tuttua ja turvallista Bodomia. Ei tähän ainakaan voi pettyä.

PETJA SAVOILA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.