Blues valtaa Keitelejazzin Äänekoskella

Blues ja rock vievät entistä enemmän tilaa varsinaiselta jazzilta keskiviikkona alkavilla Keitelejazzeilla Äänekoskella. Neljästä

konsertti-illasta vain viimeinen, lauantai, on omistettu festivaalien alkuperäiselle idealle.

Erityisessä roolissa on tällä kertaa blues, jazzin lähisukulainen. Perjantai-ilta on omistettu kokonaan artisteille, joiden musiikin ydin on bluesissa. Odotetuin tähti on Maggie Bell, joka esiintyy yhdessä British Blues Quintetin kanssa.

- Toki meillä on aikaisemminkin ollut useita bluesartisteja, mutta perjantai on historiassamme ensimmäinen varsinainen bluesille omistettu ilta, Keitelejazzin taiteellinen johtaja Pentti Ronkanen kertoo.

Jo 1960-luvulla uransa aloittanut Maggie Bell luetaan kaikkien aikojen parhaiden valkoihoisten bluesin, rockin ja soulin laulajien joukkoon. Parinkymmenen kotiäitinä viettämänsä vuoden jälkeen Bell palasi lavoille toissa vuonna.

Belliä on pidetty brittien vastineena Janis Joplinille. Toisen vertailukohdan tarjoaa perjantaina "Suomen Joplin" eli Viranomaiset-yhtyeen kanssa esiintyvä Marjo Leinonen. Illan päättää takuumiehekäs Fabulous Thunderbirds USA:sta.

Lauantain jazzillassa huomio kiinnittyy huippufonisteihin.

Pääesiintyjinä ovat David Murray (USA) ja Courtney Pine (Britannia) yhtyeineen. Taituruutta tarjoavat myös rumpali Peter Erskine, kitaristi Nguyen Le ja basisti Michel Benita ELB-triollaan.

Keitelejazzin kaksi ensimmäistä iltaa sujuvat kansanomaisemmissa merkeissä. Keskiviikon metalli-illassa pääesiintyjänä toimii Teräsbetoni. Torstaina lavalle astelee tukku Suomirockin legendoja: Miljoonasade, Tuomari Nurmio & Hunajaluut, Ismo Alanko Teholla ja Grand Slam.

Rockin ja bluesin tukema jazz soi nyt 24. kerran.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .