Bob Dylan - Together Through Life

BOB DYLAN
Together Through Life
Sony Music
Maailma kulkee ailahtelevaa kulkuaan, mutta Bob Dylanin suhde musiikin tekemiseen pysyttelee mestarillisena ja jäljet ovat suurenmoiset.

Uudella albumilla hänellä jälleen kerran ovat hallussaan traditio, uutta luova henki ja moni magnetisoitu kuulija. Together Through Life muistuttaa näyttämöä, elokuvaa, elämää, karkeaa tarinaa, ahdasta, tuskaista ja sitten myös railakasta ja ilmavaa emootiota.

Dylanin ääni soi surumielisenä kuin Time Out Of Mindilla (1997) ja samalla siinä on ripaus vastaavanlaista värikuulasta raikkautta, iloa, huumoria ja tulkinnan vapautuneisuutta kuin eräissä vaiheissa vuosikymmeniä sitten.

2000-luvun edellisiin teoksiin nähden liikutaan tyylillisesti samoilla linjoilla, mutta atmosfääristä löytyy erilaista koskettavuutta. Teos on paitsi maalaishenkisempi myös jotenkin läheisemmin puhutteleva, selkeästi tunteellisempi, samoin koruttomampi. Se on kuin maalaus, jonka värit suostumatta kuivumaan virtaavat ja vievät, solkenaan, vaihtelevissa maisemissa, ja mukana.

Levyn vastaanottajana huomaa kappale kappaleelta liukuvansa erikoiseen ja silti yleisinhimillisesti tuttuun maisemaan, maalauksen sisälle, elävään atmosfääriin, jonka Dylan luo nyt ja yleensä aina vähintään jossain määrin uusiutuen ja omintakeiseksi.

Lähtökohtana on jälleen bluesin, countryn ja folkin pitkän aikavälin kansanmusiikillinen perintö. Dylan suhtautuu siihen sävyin, joissa on sekä raakuus että kauneus, realismi ja romantiikka. Vaikuttavasti äänellinen ruoste kirkastuu tavoittamaan hänelle jo 60-luvulla ominaisen tulkintatavan toiminnallisia vivahteita.

Tähän liittyen: laulaja saattaa ilmehtiä yhden säkeistön tai vain yhden säkeen sisälle tapahtuman, joka on kuin näkemys kohtauksesta näytelmään tai vielä pikemmin, äänen ruumiillistuma, äänen visualisointi, äänen elokuva, sielun ääni.

Uusi levy säilyttää jännitteen paria edeltäjäänsä paremmin. Jokainen kappale on jollain tavalla kiinnostava - vähintään joko blueshenkisen syvänä, svengaavana tai laulelmallisen kauniina. Lyriikat ovat tavallista yksinkertaisempia. Voima ja herkkyys sulavat, ovat vuorovaikutuksessa ja usein myös yksi ja sama.

Yhtye soittaa kuin maalla, ehkä ladossa, ja tuo mieleen jopa The Bandin ja Dylanin takavuosien yhteistyön. David Hildagon (Los Lobos) haitarin vallitseva poljento ja kitaroiden, paljon myös Donny Herronin soittaman steelin, banjojen, mandoliinien monipiirteiset kuviot piirtävät visuaalisen löytöretken rytmiin, joka kulkee yleisesti ottaen mieluummin pehmein painotuksin. On oleellista, että kitaristina on vastaavalla tavalla vetoavan linjan yhteyksistä Tom Petty & Heartbreakersissa tuttu Mike Campbell.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.