Bon Jovi - The Circle

BON JOVI
The Circle
Island Records
Tältä kuulostaa siis kuohittu rock.

Sen ei pitäisi tosin tulla kenellekään yllätyksenä, että Bon Jovin hard rock -päivät ovat kaukana takana päin. Jo vuoden 1992 Keep the Faith -albumilta lähtien New Jerseyn tukkajumalat ovat kulkeneet kohti aikuisrockin flanellilla pehmustettuja saleja.

Bon Jovin 11. albumi The Circle on pehmeiden tuotantoarvojen taidonnäyte. Levyltä ei löydy mitään shokeeraavaa, vaarallista tai naamalle tunkevaa, siis sitä mistä rock elinvoimansa ammentaa.

Kitarat soljuvat seesteisesti kuin pilvet taivaanrannassa. Rummut jytisevät vaimeasti, kuten millaisena yläkerran mummo ne kuulee lattiansa läpi. Urut komppaavat hillitysti taustalla.

Valokeilassa on Jon Bon Jovin seksikkään karhea nasaali, joka on sentään säilyttänyt sointinsa, päinvastoin kuin monien ikääntyvien kollegojen palkeet. Tässä ei tosin ole paljoa äimistelemistä, sillä miehellä on tätä nykyä laulaessa käsijarru tiukemmassa kuin autokoululaisella.

The Circlen alkupuolelle on sijoitettu Bon Jovin ja kitaristi Richie Samboran rockimmat vedot. Loppua kohden meno kasvaa yhä ilmavammaksi,

nousten lopulta lähes U2:maisiin sfääreihin, kun biisit vaihtuvat tuottajavelho Desmond Childin kanssa kynäiltyihin tunnelmapaloihin.

Mutta jospa tätä ei pitäisikään verrata Bon Jovin kunnian päiviin, jolloin You Give Love a Bad Name oli maailmankaikkeuden paras hard rock -biisi.

AOR-karsinassa The Circle on nimittäin oivaa fiilistelyä.

Sujahtakaamme hetkeksi lähiökaksioon, jonne sähköasentaja Jaska on houkutellut kulmapubista elintarvikealalla työskentelevän Millan. Perjantai on vaihtunut aikaa sitten lauantaiksi ja Milla arpoo kahden vaiheilla, että onko Jaskan romanttisissa aloitteissa mitään päiväkirjaan kirjoitettavaa.

Viimein Jaska vetää ässän hihasta: Bon Jovin uuden levyn. New Jerseyn kutukeisareiden pehmeiden soundien hieroessa Millan vastarinnan vaaleanpunaiseksi pumpuliksi, täyttää rakkaus tämänkin sopen kolkossa lähiössä.

The Circle on harmittomuudestaan huolimatta taidokasta sävellystyötä ja soittoa. Kun levyltä kaiken lisäksi puuttuvat takavuosien hermoja raastavat balladit, on Bon Jovin vaniljajäätelö lähempänä carte d'oria kuin euroshopperia. Ja Jonin äänihän on kuitenkin Jonin ääni, taajuus joka on kostuttanut enemmän pöksyjä kuin Atlantin aallot.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.