Boris Kagarlitsky - Neukkulaan ja takaisin

BORIS KAGARLITSKY

Neukkulaan ja takaisin

Into Kustannus 2010. 94 s.
Liken julkaisemat Into-pamfletit ovat useimmiten pienimuotoisia ja ärhäkkäitä yhteiskunnallisia kannanottoja. Usein ne tarjoavat myös tuoreita näkökulmia aiheisiinsa.

Tunnetun ja "ikuisen" venäläisen toisinajattelijan Boris Kagarlitskyn kirjoituskokoelma Neukkulaan ja takaisin ei oikein vastaa näitä tavoitteita. Se on kirjoitettu selvästi ulkomaalaiselle lukijalle - alkuperäinen nimi Back in the USSR - ja toistelee paljolti niitä väittämiä, joita on jo monessa kirjassaan käsitellyt esimerkiksi Venäjä-spesialisti Arto Luukkanen.

Kagarlitskyn ensimmäinen suomennettu Venäjä-kirja Hajonnut monoliitti keskittyi 1990-luvulla paljolti Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttamiin kulttuurielämän murroksiin ja ns. intelligentsijan kuolemaankin. Se oli aikoinaan tärkeä puheenvuoro.

Neukkulaan ja takaisin yrittää lyhyissä artikkeleissaan kuvata poliittista ja taloudellista murrosta ja sen seurauksia. Artikkelit on ilmeisesti kirjoitettu osin jo pari kolme vuotta sitten ja ne ovat eräänlaisia yhteenvetoja esimerkiksi siitä, miten uusi "johtava luokka" syntyi, mitä on "ohjattu demokratia", miten presidentin valta vahvistui ja kuinka oligarkit ja byrokraatit kamppailevat nyt keskenään.

Loppuluvuiksi on otettu vielä Georgian sota ja journalistimurhat, jotka näyttävät olevan uudella Venäjällä pysyvä ilmiö.

Jos kirjasta haluaa etsiä jotakin uutta, se löytyy ehkä lakkoliikkeen nousun kuvauksesta - vaikkapa ulkomaalaisten omistamilla autotehtailla. Nämä lakkotaistelut harvoin ylittävät uutiskynnyksen lännessä. Kagarlitsky tuntee hyvin uuden ay-liikkeen Venäjällä, mutta käsittelee sitäkin kovin lyhyesti.

On myös vaikea ymmärtää kirjan nimeä. Artikkelit eivät kerro mitään Neuvostoliiton paluusta. Se, että poliittinen eliitti mielellään muistuttaa maan suuruuden ajoista, ei vielä tarkoita neuvostoimperiumin uudelleen pystyttämistä.

Loppuyhteenvedossakin Kagarlitsky toteaa, että "...Venäjästä oli tullut neuvostoedeltäjästään dramaattisesti eroava yhteiskunta...". Se, että kansalaisyhteiskunta kamppailee suurissa vaikeuksissa, kansalaiset ovat passiivisia eivätkä luota uuteen eliittiin, kertoo ilman muuta suuresta demokratiavajeesta. Mutta samanlainen vaje taitaa yhdistää EU-maitakin lännessä?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.