Carita Forsgren - Kolmen kuun kuningatar

CARITA FORSGREN

Kolmen kuun kuningatar

Otava 2009, 445 s.

Eloisasti kirjoitettu Kolmen kuun kuningatar on tamperelaisen Carita Forsgrenin (s. 1968) esikoisromaani. Päähenkilön lähtökohtana on 1500-luvulla elänyt Kaarina Maununtytär, jota myös Mika Waltari käytti henkilönsä pohjana 1942 julkaistussa teoksessaan.

Jo valmiiksi vetoavan tarinan lisäksi Forsgren on muokannut aihetta vahvasti oman tyylinsä ja tarkoituksensa mukaan. Vaikka kertomus on 1500-luvulle sijoittuva "tarina tytöstä johon kuningas rakastui", romaani toimii täysin palkein nimenomaan naisen yksilöitymisen ja identiteetin tarinana.

Moninainen naiseus

Kasvattiäitinsä suhdeverkoston turvin hovin lähipiiriin päässyt Karin Månsdotter tutustuu neljätoistavuotiaana tyttösenä Ruotsin silloiseen kuninkaaseen Erik XIV. Kimaltelevien satujen mukaisesti kuningas rakastuu köyhään mutta kauniiseen maalaistyttöön. Poikkeuksellisesti ja ajan tapojen vastaisesti tästä tulee pian myös kuninkaan puoliso.

Karinin elämänkaari pilkahtelee kirjassa tuokiokuvina lapsuudenajoista lähtien. Viisitoistakesäisenä hän on jo ehtinyt elää läpi tärkeät rakastumiset, ensimmäisten lasten syntymiset ja siirtymisen uuteen sosiaaliseen statukseen.

Päähenkilönsä elämän kautta romaani nostaa etualalle naisten vaietun historian virallisen vallan ja miehisen yhteiskuntajärjestyksen takana. Naisen kyky toimia kulissien takana taidokkaasti ja tarvittaessa ovelastikin - kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina - pääsee kirjassa oikeuksiinsa.

Pysyvät vaikeudet kuten hermoheikoksi muuttuva puoliso ja lähipiirin petollisuus saavat vastavoimaksi kumppanien aidon, aikaansa nähden epäsovinnaisen rakkauden ja ystävien laajenevan piirin.

Romaanin nuori nainen oivaltaa sattuman oikkuja ja välttämättömyyden lakeja jo varhain. Siksi hänestä toistuvista vaikeuksistaan huolimatta kasvaa selviytyjä ja oman elämänsä sankaritar.

Mitä tapahtui todella

Kirjailijapersoonaan yhdistyvä kertoja käy vuoropuhelua ikkunan takaisena kuvajaisena ilmestyvän aavehahmo Karinin kertojanäänen kanssa. Nämä tekstuaaliset persoonat ottavat osin humoristisen dialogin kautta mittaa siitä, mitä todella tapahtui ja millainen ihminen Karin Månsdotter oikeasti oli.

Fiktiivisten henkilöiden kissanhännänveto toimii viitteenä kysymykseen, miten yleensäkin tavoittaa historiankirjoituksen takainen totuus.

Kirjan nykyaikaan siirretty kieli sanontoineen ja osin moderneine ajattelutapoineen lisää teoksen viihteellistä voimaa, mutta siinä on myös sudenkuoppansa. Epäajanmukaisuuksien ja autenttisen historiallisen ajan tunnun raja on tämänkin kirjan kohdalla paikoin häiritsevän häilyvä.

Kerronnan sekä dialogin luontevuus ja henkilöiden elävyys ovat kuitenkin Forsgrenin teoksen valtteja lukuromaanin genressä ja samalla historian populaarissa elävöittämisessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.