Cleaner

Renny Harlinin uutuuselokuva Cleaner palauttaa mieliin, että Harlin osaa ohjata ihan asiallisiakin elokuvia. Cleaner on kuitenkin kaukana omaperäisestä. Se ei ole suuren mittakaavan toimintaa, kuten suurin osa Harlinin elokuvista, vaan intiimi ja henkilökeskeinen rikosdraama.

Harlin päätyi elokuvan ohjaajaksi pääosaa esittävän luottonäyttelijänsä Samuel L. Jacksonin ehdotuksesta. Jacksonin esittämä Tom Carver siivoaa työkseen rikospaikkoja, eli pesee pois veret ja kudokset. Rauhaisaa elämää teini-ikäisen tyttärensä (Keke Palmer) kanssa viettävä Carver on entinen poliisi.

Hiljaiselo rikkoutuu erään tavalliselta vaikuttavan työkeikan myötä. Mies on ammuttu yksityiskodissa. Pian keikan jälkeen Carverille selviää, ettei talossa asuva kuolleen puoliso Ann Norcut (Eva Mendes) tiedä ampumisesta mitään. Hän tosin sanoo miehensä kadonneen.

Carver epäröi mitä tehdä, sillä hänen menneisyytensä poliisissa ei ole puhdas. Tämä paljastuu hänen tavatessaan entisen aisaparinsa Eddie Lorenzon (Ed Harris), joka aistii, ettei kaikki ole kunnossa.

Norcutin katoamista tutkiva etsivä Jim Vargas (Luis Guzmán) ei pidä siitä, että Tom on niin kiinnostunut jutusta.

Juoni säilyy kutkuttavan salamyhkäisenä yli puolivälin. Tarinassa on tosin kautta linjan monia kliseisiä elementtejä. Varsinkin kompleksinen isä–tytär-suhde ja korruptoitunut poliisilaitos ovat kiusallisen tuttuja. Kaiken kaikkiaan näitä parannuksen tehneitä Tom Carvereita, jotka yrittävät elää rauhassa elämäänsä, on rikosgenressä nähty aivan riittämiin.

Nimekkään näyttelijäkaartin matalaprofiilisten suoritusten ansiosta kokonaisuus pysyy kuitenkin melko hyvin kasassa. Samuel L. Jacksonin roolisuoritus on hillityn vakuuttava ja Luis Guzmánkin saa hahmoonsa särmää. Muutenkaan näyttelemisessä ei ole valittamista.

Kerronnassa on hiljaista jännitettä ja film noirin kohtalokkaita sävyjä. Toisaalta Harlinin näkemyksessä on myös suoranaista inhorealismia, sillä Carverin epämiellyttävän työn yksityiskohtia ei arkailla näyttää läheltä. Cleanerin keskeinen ongelma on, ettei se pysty olemaan riittävän omaehtoinen, vaan kliseitä ilmaantuu koko ajan lisää.

Peter Franzén vilahtaa pienessä sivuroolissa ja tarkkasilmäinen katsoja saattaa huomata Harlinin perinteisen tervehdyksen suomalaiskatsojille. Tulevaa Mannerheim-elokuvaa ajatellen voi olla hyvä, että Cleaner on Harlinin toistaiseksi seesteisin elokuva.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.