Club For Five - Ihmiset

Warner
Club for Five pysäyttää vastustamattoman positiivisesti uutuuslevyllään Ihmiset, jossa kokoonpano luo tuoreet versiot tutuista suosikkikappaleista. Uudet, rennot sovitukset saavat muun muassa kappaleet Ankkurinappi, Minä suojelen sinua kaikelta, Kissanainen ja Tällä tiellä.

Viisikko lisää perinteiseen a cappella -tyyliin omintakeisia mausteita ja syvyyttä. Levyllä loistavat hienot äänet, taidokkaat soitinten imitoinnit, soololaulajien raikkaat tulkinnat ja jopa hypnoottiset taustaäänet.

Äänien efektointi on täyteläistä ja ilmavaa, bassot sekä rytmi nautittavia. Soolo-osuudet nousevat esiin, eikä yhtye taustalla käy päälle vaan tukee uskomattoman sävykkäästi. Taustalaulun kerrostumista löytyy niin unenomaisia synteettisiä sävyjä kuin perinteisiä soittimiakin, ja kaikki on tehty ihmissuulla, hienosti miksattuna. Maija Sariola, Eeppi Ursin, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi tuovat a cappella -musiikkiin raikkaan tuulahduksen, jossa liian täyttävän päällekkäisyyden sijaan annetaan eteenpäin kulkevaa leijunnanpehmeyttä. Hyväntuulinen levy on kerta kerran jälkeen miellyttävää kuunneltavaa.