Coldplay: A Head Full of Dreams

A Head Full of Dreams

Arvio 3/5

Coldplaylla on edellisen levynsä jälkeen edessä näytön paikka. Hajuton, väritön ja mauton Ghost Stories oli monille pettymys, joten odotukset uutuutta kohtaan ovat kovat.

Bändistä on jo vuosia ennustettu U2:n manttelinperijää ja nyt sitä päästään lähemmäksi kuin koskaan. Nimiraidassa mennään irlantilaisbändin malliin ja kovaa, kun The Edgen tyylinen kitarariffi kannattelee läpi kappaleen. Viva la Vidassa esiin nostettu poliittisuus viedään huippuunsa, kun levyllä vierailee itse Valkoisen talon isäntä lausumassa pätkän persialaisrunoilija Rumin runosta.

Liikuttavassa Everglowssa selviää albumin toinen inspiraatio: Chris Martinin suhde ja ero Gwyneth Paltrown kanssa. Sama teema jatkuu Fun-kappalessa, jossa vierailee ruotsalainen Tove Lo. ”But then, maybe we could again?” pohtivat laulajat lopuksi. Kysymys jää vaille vastausta.

Vasta viimeisessä raidassa paljastetaan levyn ylin teema: pyrkimys yleismaailmalliseen rakkauteen. Se tehdään kuitenkin ”rauha maailmaan” -tyyppisiä kliseitä välttämällä.

Albumin muutamat täytekappaleet eivät vakuuta, eivätkä runolliset lyriikat aina täysin saa ansaitsemaansa musiikillista toteutusta, mutta A Head Full of Dreams on joka tapauksessa iso harppaus edellisestä ylöspäin. Elina Salin