Cooma Dance Academy uusiin tiloihin Jyväskylän Seppälään

Jyväskyläläinen Cooma Dance Academy -tanssikoulu muuttaa uusiin tiloihin. Vuonna 2010 perustettu tanssikoulu on tähän asti toiminut Yliopistonkadulla vanhan kauppahallin rakennuksessa.

Cooman rehtori Anna-Maria Nurmi kertoo, että uudessa toimitilassa Vasarakadulla Seppälässä on rutkasti enemmän tilaa tanssia.

– Se on aika lailla kaksi kertaa isompi tila. Meillä on siellä yhteensä 400 neliötä, ja kaksi yli 100-neliöistä salia.

Uusi tila helpottaa tanssikoulun toimintaa, kun lisätilaa ei tarvitse vuokrata oman toimitilan ulkopuolelta. Viime vuonna Cooma vuokrasi Puistokoulun salia, ja kisaryhmien harjoituksia varten on aiemmin jouduttu lähtemään esimerkiksi Kuokkalan Graniittiin treenaamaan.

– Nyt meillä on salien välissä avattava välisenä, joten saamme tarvittaessa melkein 230 neliötä käyttöön. Se mahdollistaa isojen kisaryhmien treenauksen. Ei tarvitse enää poistua omalta koululta mihinkään, Nurmi sanoo.

Uudessa osoitteessa Vasarakatu 25:ssä toimivat myös Ikean lähipiste sekä Puuilo. Rakennus on uusi, ja Cooma Dance Academyllä kävi hyvä tuuri: he saivat vaikuttaa uusien tilojensa pohjaratkaisuun ja suunnitteluun, joten lopputulos on melkein kuin mittatilauksena tehty.

Cooman uusien tilojen avajaisia vietetään lauantaina kello 11 alkaen. Luvassa on ainakin ilmaisia tanssitunteja, arvontoja ja alennuksia.

Cooma Dance Academyssä tanssii noin 300 oppilasta. Tällä hetkellä tarjolla on 18 erilaista tuntia, joista osasta on tarjolla eritasoisia vaihtoehtoja. Lukujärjestykseen mahtuu 53 tuntia viikossa.

Cooman lisäksi Jyväskylässä monipuolisesti tanssinopetusta tarjoavat Jyväskylän Tanssiopisto ja Jyväskylän ammattiopisto. Ensiksi mainittu on noin 1 000 oppilaan koulu, joka tarjoaa 27 lajia ja tuntia eri tasoisina. Yhteensä tunteja on viikossa 153.

Jyväskylän ammattiopiston taiteen perusopetukseen kuuluva tanssinopetus kattaa neljä lajia: baletin, hip hopin, jazztanssin ja nykytanssin. Tarjolla on myös esimerkiksi tanssimuskaria. Yhteensä tunteja on 67 viikossa. Menneenä keväänä tanssinharrastajia oli noin 250. Tulevalle lukuvuodelle ilmoittautumiset ovat vielä käynnissä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .