Dalindèo

Valtteri Pöyhösen johtama Dalindèo on juuri nyt suomijazzin innostavin klubibändi. Popparinkin bändi käväisi päräyttämässä päreiksi arki-iltana, harvinaisen innostuneen yleisön ihmetellessä ja ihaillessa.

Dalindèo aloitti taipaleensa kymmenisen vuotta sitten brasilialaisen musiikin ja jazzin fuusiolla. Bändin ahkerimmat keikkavuodet olivat 2006 ja 2007, sen jälkeen on menty maltillisesti alle kymmenen konsertin vuosivauhdilla.

Uuden Kallio-levyn myötä Pöyhönen ja Dalindèo ovat löytäneet helsinkiläisyyden kautta suomalaisuuden, ja samalla hyvin omaleimaisen otteen. Uuden verevän musiikin ansiosta myös keikkakysyntä tulee mitä todennäköisimmin räjähtämään.

Pöyhösen nakuttava rautalankakitara määrittää paljolti bändin nykysointia. Toinen vahva juonne nyky-Dalindèolla on kotimaisen vanhan tanssimusiikin vaikutus. Selvimmin se maistui Popparin keikalla joissakin Pope Puolitaipaleen tyylitellyissä tenorisooloissa, jotka toivat mieleen jazz- ja viihdelegenda Seppo Rannikon soiton.

Keikan runkona soineet uudet kappaleet liikkuvat Kalliossa tai sen liepeillä. Laulua ei ole, sanallista ilmaisua tienoot eivät saa, mutta Pöyhönen onnistuu kuitenkin tekemään kulmakunnat eläviksi.

Karhupuisto, Helsinginkatu, Piritori ja Kallion kapakoista useampikin saavat oman musiikkinsa. Äänimaisema on monikulttuurisesti eläväinen, mutta vanha suomalainen melankolia soi sitkeästi urbaanin älämölön taustalla.

Biiseissä saattavat kuultaa esimerkiksi Henry Mancini, hard bop, liki-balkana ja kaihoisa 50-luvun iskelmäsoundi humppahäivähdykseen asti. Mitään ei koskaan kelata kyllästymiseen saakka, Dalindèo elää ja potkii.

Pöyhönen briljeeraa makealla melodisella keksinnällään ja napakoilla sovituksillaan. Keikallakin biisit pidettiin tiukasti kasassa ja kuosissa, soolo-osuudet olivat lyhyitä, ja oman erinomaisuuden esilletuonnin sijasta jokaisen soolon tavoitteena oli tunnelman nostaminen.

Puolitaival kohosi jengin kingiksi, trumpetisti Jose Mäenpää oli monta astetta coolimpana kelpo kumppani, ja rytmiryhmän tanakka svengi takasi kollektiivisen hurmoksen.

Mitä on Pöyhönen mennyt tekemään? Löytänyt suomalaisuuden, helsinkiläisyyden ja kalliolaisuuden pohjalta omaperäisen stailin, luonut uutta, elävää, tiukasti sykkivää jazzia. Ja luovasta aspektista huolimatta onnistunut pitämään kaiken helposti lähestyttävänä, välittömästi tehoavana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.