Dan Brown - Kadonnut symboli

DAN BROWN
Kadonnut symboli
Suom. Kimmo Paukku, Hilkka Pekkanen ja Jukka Saarikivi. WSOY, 460 s.
Dan Brown osui kultasuoneen Da Vinci -koodillaan. Nyt kuusi vuotta myöhemmin Brownilta ilmestyy Kadonnut symboli. Kannet vaihtuvat, mutta sisältö on sama, niin hyvässä kuin pahassakin.

Kadonnut symboli -kirjan suurin ongelma on, että Da Vinci -koodin pystyy tekemään kunnolla vain kerran. Uutukainen ei jaksa herättää närää ja pohdiskelua, vaikka siinä selvästi sörkitään samaa mysteerien ja uskonnollisuuden pesää. Kirjaa lukiessa tulee vaivaantunut olo, että tämän on kokenut ennenkin.

Edellisistä kirjoista tuttu Robert Langdon on jälleen tahtomattaan salaliittojen riepoteltavana.

Tapahtumapaikkana on Washington ja salamyhkäisyyden keskiöön joutuvat vapaamuurarit. Jollei Langdon suostu ratkaisemaan veljeskunnan ikiaikaista salaisuutta, uhkaa tuntematon taho tappaa hänen hyvän ystävänsä. Alkaa tuttu juoksu kelloa ja viranomaisia vastaan.

Jälleen tutkitaan taidetta, pohditaan vanhoja viisauksia ja ratkotaan aikojen saatossa unohdettuja pulmia.

Älyn jättiläiset

Epämääräisistä dekkareista ja kioskiromskuista Brownin työn erottaa hahmojen ainakin näennäinen sivistyneisyys. Toimijat ovat yhteiskunnan älyllistä yläluokkaa, tutkijoita, jotka hallitsevat oman tieteensä ja paljon muutakin suvereenisti. Tämän varjolla Brown heittelee tekstiin anekdootteja muun muassa kravatin ja tatuointien historiasta.

Pienissä määrin tämä olisi virkistävää, mutta kuten Da Vinci -koodissa, liialliset historiakatsaukset rikkovat tarinan tempon. Brown näkee paljon vaivaa selvitellessään ja selitellessään mysteerejä, mutta liika on liikaa.

Henkilögalleriakaan ei ole uudistunut. On pulassa oleva vanhus, vanhuksen sukulainen, joka tarvitsee päähenkilön apua, niuho viranomainen ja mystinen, tällä kertaa tatuoitu roisto. Erityisesti viimeksi mainittu on luvattoman heikosti motivoitu. Loppu lipsahtaa jo kliseen puolelle.

Rakenne on tuttua Brownia. Lyhyet parin sivun jaksot loppuvat cliffhangeriin. Tämän amerikkalaiskirjailija hallitsee.

Liikaa selittelyä

Kielellisesti Kadonnut symboli ei tarjoa suuria oivalluksia. Yksi Brownin helmasynneistä on edelleen turha selittely ja alleviivaaminen, jota jatkuva kursiivin käyttö henkilöiden ajatusten esittäjänä vain korostaa. Jos hahmo on lihaksikas, se mainitaan joka kerta. Jos hahmolla on vain lannevaate, sekin mainitaan aina erikseen.

Lukijan aliarvioiva toisteisuus alkaa ärsyttää. Lisäksi se korostaa muutenkin hengettömien hahmojen yksiulotteisuutta.

Etäisyyttä luo myös tapahtumamiljöö. Da Vinci -koodissa lähteinä käytetyt taide-esineet ovat eurooppalaisille lukijoille huomattavasti tutumpia kuin ne Washingtonin muutamat korttelit ja rakennelmat, joihin Kadonneen symbolin tapahtumat sijoittuvat.

Kirja ei vaadi paljoa muttei annakaan. Eri asia on kysyä, onko väärin toistaa kaavaa, joka selvästi uppoaa lukijoihin. Katsotaanhan Kauniita ja rohkeita tai Salattuja elämiä aina uudestaan ja uudestaan, vaikka samat hahmot pyörivät niissäkin samojen ongelmien kanssa.

Kadonnut symboli on vaivatonta ahmittavaa pikaruokasukupolvelle, jonka keskittymiskyky ei riitä käsittelemään suuria kokonaisuuksia. Leffa ilmestynee parin vuoden sisällä.

IIKKA TAAVITSAINEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.