DocPointin elokuvissa miesaiheita ja historiaa

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint on julkistanut kotimaisen esityssarjansa elokuvat. Sarjaan valikoitui 16 dokumenttia, joita raati luonnehtii tekotavoiltaan kansainvälisiksi.

Mukana on monta miesaiheista elokuvaa. Toinen esille nouseva teema on Suomen historia.

Ohjelmistosta löytyvät muiden muassa Virpi Suutarin, Pia Andellin, Pekka Lehdon, Arto Halosen, Visa Koiso-Kanttilan ja Jean Bitarin uutuudet.

Raatiin kuuluivat tänä vuonna kansanedustaja Pekka Haavisto, elokuvaohjaaja Lenka Hellstedt, dokumentaristi Jouni Hiltunen, kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi ja DocPointin taiteellinen johtaja Erkko Lyytinen.

DocPoint-festivaali järjestetään yhdeksännen kerran 26.-31. tammikuuta.





Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.