Docendo alkaa julkaista romaaneja tietokirjojen ohessa

Jyväskyläläinen kustantamo Docendo ryhtyy julkaisemaan ensi syksynä tietokirjojen lisäksi romaaneja ja lastenkirjoja.

– Olemme laajentaneet aihepiirejä jo tietokirjojen puolella, ja kun hyviä kirjailijoita ja ideoita löydettiin, otettiin ohjelmaan myös kaunokirjallisuutta. Uudistusta on pohjustettu parin vuoden ajan, kustantaja Juha Virkki kertoo.

Uusi avaus on Virkin mukaan sikälikin luonteva, että romaaneja ilmestyy myös Docendon osaomistaman CrimeTimen kautta.

Docendo julkaisi viime vuonna yli 80 nimekettä, ja tänä vuonna määrä on samaa luokkaa. Valtaosa on yhä tietokirjoja.

Viime vuosi oli Docendolle sen vuonna 2012 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen taloudellisesti paras. Liikevaihto oli yli 2,8 miljoonaa euroa, jossa oli edellisvuoteen noin 15 prosentin kasvu.

– Usein aikaisemmin on ollut yksittäisiä hittejä, mutta nyt kärki oli tasaisempi. Meillä oli useita yli 5 000 kappaletta myyneitä teoksia.

Myyntikärjessä olivat muun muassa Kansallispuistot-teos sekä Kimmo Ohtosen Metsäkansan tarina.

Ensi syksyn julkaisuohjelmassa on viisi romaania. Esikoisromaaninsa julkaisevat muusikko Pauli Hanhiniemi, mm. Kalevan päätoimittajana työskennellyt Markku Mantila ja aiemmin viihteen historiasta kirjoittanut Tuomas Marjamäki. Uusi romaani ilmestyy myös Jari Nissiseltä ja Kari Kyrönsepältä.

Lastenkirjojen julkaisemisen Docendo aloittaa tänään torstaina Putous-ohjelmasta tunnetun Kiti Kokkosen eli Tanhupallon askartelukirjalla.

Syksyllä ilmestyy ensimmäinen, lato-orkesterista tunnettu Herra Heinämäki -kirja, jonka tekijöinä ovat Pilke Salo, Heikki Salo ja Markku Hernetkoski.

Jyväskyläläiseltä klovni Dodona tunnetulta Jari Siljamäeltä ilmestyy satukirja.

Syksyn tietokirjojen aiheina ovat muun muassa Hyvinkään ampumistragediassa loukkaantuneen konstaapeli Heidi Foxellin ja muusikko Junnu Vainion tarinat.

Suomennosten joukossa on USA:ssa vuoden tietokirjaksi valittu Masha Gessenin Venäjä-kirja, joka julkaistaan nimellä Venäjä vailla tulevaisuutta – yksinvaltiuden paluu.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .