Don DeLillo - Omegapiste

DON DELILLO

Omegapiste

Suom. Helene Bützow.
Tammi 2011. 124 s.
Kahdeksas Don DeLillolta suomennettu romaani Omegapiste on reilun sadan sivun johdatus hänen koko tuotantoonsa. Omegapisteessäkin ihmiset ovat sivuraiteilla, vaikka kenties joskus ovat olleet pääraiteella, ja melankolia on heidän luonteenpiirteensä.

Romaanissa 73-vuotias Richard Elster on muuttanut kaupungista eteläiseen yhdysvaltalaiseen autiomaahan. Elsterin luokse tulee nuori dokumentintekijä Jim Finley ja vähän ajan päästä Elsterin tytär Jessie. Finley tahtoo tehdä Elsteristä dokumentin ja on selvää, ettei dokumentin teko pääse edes alkuun. Aika kuluu ja lopulta katoaa. On vain olemista.

Aiemmin Elster on, ehkä, ollut puolustusministeriössä töissä. Ainakin Finley tietää Elsterin toisinaan liioittelevan. Rähjäisen mökin terassilla Elster ja Finley keskustelevat, ja Finley tuntee vetoa Jessietä kohtaan. Tietenkin.

Jotenkin kaikki tapahtuminen romaanissa on turhaa, häiritsevää, mutta tapahtuminen on kuitenkin minimaalista.

Musta aukko

DeLillo onkin sijoittanut romaaniinsa kuvauksen 24 Hour Psychon katsomisesta. Tässä todellisessa elokuvassa Alfred Hitchcockin Psyko on hidastettu vuorokauden mittaiseksi. Myös Elster oli käynyt katsomassa 24 Hour Psychoa ja häipynyt kymmenen minuutin jälkeen. Jessie oli katsonut elokuvaa puoli tuntia. Finleyn mielestä Jessien saavutus oli hyvä.

Richard Elster pitää autiomaassa siitä, että siellä aika hidastuu. Eikä ole maisemaakaan, on pelkkiä etäisyyksiä. Välillä hän miettii haiku-runoutta, koska "haiku ei tarkoita mitään muuta kuin sitä mitä se on."

Finley ja Elster, nimetkin menevät helposti sekaisin, ovat hyvin samanlaisia. Myös Finley tahtoo vajoamista ykseyteen. Hänen vaimonsa epäili, että hänestä voisi tulla musta aukko, joka nielee kaiken. Musta aukko on yksi, Finleyn vaimon sanassa "singulariteetti", ja ihmiset ovat Omegapisteessä hyvin yksinäisiä ja yksinäisyyteen hakeutuvia.

Eikä ihmisiä romaanissa ole kuin muutama. Mökinrähjän kolmikko, jokunen paikallinen, sekä entinen vaimo puhelimessa New Yorkista. Romaanikin on pituutensa puolesta vähäinen ja samalla kaiken sisällään pitävä musta aukko.

Yksinäisyyttä kaipaava hakeutuu luonnostaan pois suurkaupungista. Maaseutu ei riitä, autiomaa ja sen ikivanhat fossiilit vasta kelpaavat. Newyorkilainen DeLillo jopa moittii romaanihenkilöidensä suulla kotikaupunkiaan. Se on melkoinen temppu, sopii kunkin yrittää.

New Yorkissa ei ainakaan hitaus onnistu. Yksinäisyys ehkä.

Irti kiireestä

Omegapisteen henkilöt ovat luonteeltaan epäaktiivisia. Jessie pitää odottamisesta ja hänen isänsä tahtoisi olla kivi pellolla. Olla vain. Tämä on hyvin epäeksistentiaalista.

Finley taas oli nuorempana ollut elokuvissa lopputekstien ajan ja lukenut kuka oli ollut klaffipoikana, kuka puvustajana. Kun Finley sitten rupesi itse toimimaan elokuvien parissa, tapa jäi.

Don DeLillo kuvaa aikaamme ja sitä, että kaikki eivät tahdo kiirehtiä. Se on kaunista ja kaunis on Helene Bützowin suomennoskin. Ihanteellinen Omegapisteen lukupaikka on kesäisellä mökinrähjän terassilla. Tai ehkä sittenkin toimistossa, kun sähköposti on tukossa, kvartaalipalaveri lähestyy, eikä edelliskesänä enää ollut firman kesäjuhlia.