Don Winslow - Raakalaiset

DON WINSLOW

Raakalaiset

Suom. Ilkka Salmenpohja. Like 2011. 328 s.
"John Wayne, tuo hintahtavasti tepastellut, palvelukseen astumista pakoillut selluloidisotilas ja papericowboy, onnistui brandaamaan itsestään miehisyyden perikuvan ja tekemään imagollaan rahaa kuin roskaa, minkä jälkeen hän osti puolet eteläisestä Orange Countysta ja omisti käytännössä koko Newport Beachin. Vitut leffoista, todellinen raha piilee kiinteistökaupoissa."

Näin hävyttömästi ruotii Don Winslowin päähenkilö Hollywood-tähteä ajaessaan kohti John Wayne -lentokenttää, josta löytyy näyttelijän näköispatsas. Osansa ilkeilystä saa muutama muukin Yhdysvaltain merkkimies.

Ensin hämmästelee, liekö tuo sopivaa ja miten noin räävittömästi saa kirjoittaa. Sitten alkaa miettiä, että onko asiassa perää. Kokonaisuuteen herja soveltuu sikäli, että rahaan perustuvasta amerikkalaisesta unelmasta on Raakalaisissakin kyse. Elontaipaleella onnistuminen kun näkyy omaisuuden karttumisena.

Jännäreissa on vaikea rikkoa lajityypin rajoja, niin muotoon sidottuja ne ovat. Winslow kuitenkin onnistuu siinä. Raakalaiset erottuu kieleltään, tyyliltään ja kerronnaltaan uudenlaisena, vaikka juonen rakenne onkin perinteinen.

Kahdella pienyrittäjällä on Kaliforniassa markkinasiivu sekä kannabiksen kasvatuksessa että kaupassa. Kaikki toimii erinomaisesti, on varoja, arvostusta, turvallisuutta ja hyviä henkilösuhteita. Sitten meksikolainen huumekartelli haluaa tuon siivun itselleen. Torjuntataistelussa jättiläista vastaan ovat kaikki keinot sallittuja.

Kujanjuoksu on vauhdikas, väkivaltainen ja seksistinen, kun miehet törmäävät petoksiin, lahjontaan ja tietotekniikkaan. Sekä huumeongelman historiallinen kehitys että nykytilanne vaikuttavat todelta. Näkökulma on rikollisten puolella, joten kokonaisuus on kovin moraaliton, nihilistinen. Toki jo esimerkiksi Donald Westlake kuvasi Dortmunder-tarinoissaan konnia, mutta Raakalaiset on realistisempi, rankempi.

Rahan ympärille rakennettu menestyksen tavoittelu osoittautuu pettäväksi joka suhteessa, mutta kun on kerran ojentanut kätensä väkivallalle, ei vapautusta enää ole. Ei myöskään pakotietä. On pakko tappaa - tai kuolla. Edetessään tarina kääntyy kritiikiksi koko tuollaista elämäntapaa vastaan. Ilman herkullista herjanheittoa Winslowin rikostarina olisikin todella ankea.