Drag me to hell

DRAG ME TO HELL
Täytynee myöntää, etten ole järin suuri kauhuleffafani, mikä ei johdu niinkään leffoista vaan hermostollisesta rakenteestani, joka kangistuu kauhusta jo alkumusiikin viulunkirahduksista. Joten kauhuasiantuntemuksella en pääse kehuskelemaan. Mutta Sam Raimiin minulla on aivan erityisen nostalginen suhde, sillä joskus ammoin Lontoon laidalla päädyin korkeassa kuumeessa elokuvakerhon kauhuyönäytökseen, jossa kerrankin oivalsin, kuinka kauhua katsotaan; fanittava, asiantunteva ja vihkiytynyt yleisö osallistui antaumuksella (vrt. Rocky Horror Picture Show) ja heidän naurunsa, tarkoin ajoitetut kiljahdukset ja kannustushuudot auttoivat minua katsomaan Evil Deadiä toisesta kulmasta kuin mitä vapiseva luontoni olisi antanut myöten. Näinpä viritin itseni katsomaan Sam Raimin tuoreen Drag Me to Hellin oikein silmät auki, enkä ottanut mukaan puolison suosittelemia hyvää kirjaa ja korvatulppia.

Drag Me to Hell on nautittavan tyylikäs elokuva. Sen visuaalista ilmettä leimaa tietynlainen viisi-kuusikymmenluvun leffoille tyypillinen yksinkertaisuus ja hitaus. Varsin pitkään kehkeytyvä painajainen repeää vain hetkittäin sätkähdyttäviksi ravisteluiksi, joita puolestaan värittää tuhti annos huumoria ja leikkisyyttä. Erityisesti kaikenlaiset ruumiinaukoista lentävät eritteet ja hampaattomat suudelmat ilahduttivat suuresti.

Suurimman osan aikaa kuvaus kaappaa pääosaa esittävän Alison Lohmanin laajoihin kuviin, joissa hänen haurautensa eritoten korostuu. Mantelisilmineen Lohman muistuttaa Tippi Hedreniä ja Grace Kellyä, klassinen, etäisen viileä kaunotar, jonka kasvoista kuvaaja rakentaa eräänlaista ihmistutkielmaa.

Aina vaan pienempi

Raimi rakentaa elokuvassa sopivan pientä maailmaa, joka kiteytyy pankkivirkailija Christine Brownin (Lohman) ympärille, pienentyäkseen pienenemistään niin, että lopulta voi elokuvan nähdä myös hänen mielenkuvanaan. Brownin hillityn ja puhtoisen maailman sotkee mustalaisrouva Ganush ( Lorna Raver), joka langettamallaan kirouksella lähettää pahan hengen hakemaan Brownin sielua, joka on tahraantunut hänen kunnianhimonsa ajettua inhimillisyyden yli.

Raimi leikittelee syyllisyydentunnon ja mahdollisen sovituksen kanssa siihen malliin, että elokuvasta jää hyväntuulisesti sormea heristävä mielikuva - eläkäähän ihmisiksi. Siloisen amerikkalaisen perhetytön, jonka pinnan alta paljastuu aimo annos säröjä, ja kompaktin maailman vastakohtana mustalaisten myötä aukeaa henkien ja arvaamattomuuden maailma. Tässä elokuvassa menestyjät eivät todellakaan ole voittajia eikä kaikkea voi kuitata vaihtamalla vanhaa takkia uuteen.

Tyylikkäiden ja seisahtuneiden kuvien, railakkaan överin huumorin ja konventioilla leikittelyn sekä Alison Lohmanin lisäksi elokuvan nostaa erityishienoksi Christopher Youngin säröisesti soiva musiikki.

Viihdyttävä ja tunnelmallinen pukinsorkkaisen paholaisen piipahdus.

Ohjaus: Sam Raimi. Rooleissa: Alison Lohman, Justin Long, Lorna Raver. Tyylilaji: Kauhu/jännitys (K15).