EZKIMO - Muteniaatikot

EZKIMO
Muteniaatikot
Playground
Bla bla bla -hitin tehtaillut Ezkimo oli 2000-luvun alussa yksi suomalaisen hip hopin tunnetuimpia edustajia muun muassa Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön ohella - näin ainakin väittää Wikipedia.

Itse olin kokonaan unohtanut kyseisen herran olemassaolon, ehkä siksi että edellisestä albumista Vaa ämsee on ehtinyt vierähtää jo viisi vuotta. Nyt ivalolaislähtöinen räppääjä on tehnyt paluun yhdessä kolmannen levyn tuottajana toimivan pikkuveljensä Juan Muteniacin kanssa. Huhu kertookin, että tämä olisi viimeinen Ezkimon levy ja jatkossa kaksikko esiintyy Muteniaatikot-nimellä.

Nimet sikseen, Ezkimo ei ole räppääjänä mistään notkeimmasta, saati nopeimmasta päästä. Lyriikatkaan eivät varsinaisesti saa runosuonta sykkimään ( Mee matalaks), mutta osa vierailijoista ilahduttaa hetkellisesti - Mariskan laulua olisi voinut kuunnella enemmänkin. Juan Muteniacissa sen sijaan taitaa piillä kunnollisen tuottajan alku, sillä herran sämplet saavat ajoittain kädet läpsymään suorastaan innostuneesti.