Eeva-Kaarina Aronen - Kallorumpu

KIRJAT

EEVA-KAARINA ARONEN

Kallorumpu

Teos 2011. 391 s.

Kun näinä aikoina valitsee romaanin aiheeksi Carl Gustav Mannerheimin asumuksen vieraineen, ei voi pelkuruudesta syyttää. Niin tekee Eeva-Kaarina Aronen kirjassaan Kallorumpu.

Jo Paavo Rintala arkisti marsalkan romaanissaan Mummoni ja Mannerheim (1960). Myös Raija Oranen ja Hannu Raittila ovat hiljattain käsitelleet Mannerheimia romaaneissaan.

Katariina Lillqvistin nukkeanimaatio Uralin Perhonen (2008) oli pienimuotoinen skandaali, vaikka animaation taiteellinen taso oli aivan omaa luokkaansa. Elokuvaohjaaja, professori Jörn Donner ennätti tehdä ennen nuorempiaan häikäisevän harmonisen, kauniin ja monitahoisen dokumentin Carl Gustav Mannerheimistä, venäläisestä upseerista (2010).

Arosen romaani Kallorumpu ottaa tiukasti paikkansa. Se on kunnianhimoinen, taitava ja vetävä historiallinen romaani, jossa monet eri kertojat saavat äänensä kuuluviin.

Tapahtumat Mannerheimin asunnossa sijoittuvat vuoteen 1935, päivään, jolloin Ester katosi ja pidettiin juhlaillalliset. Tuon päivän tapahtumia kerrotaan erikoisessa performanssissa nykyaikana, katsojat saavat eteensä filminpätkiä, esineitä, valokuvia ja piirroksia. Vähillä resursseilla toteutettuja katoavia hetkiä.

Kirjan lopussa paljastuu, että varsinainen kertoja on läsnä molemmissa paikoissa. Dima on 9-vuotias poika, joka asustelee näkymättömästi eläen Mannerheimin talon pohjakerroksessa. Hän myös järjestää performanssin. Rakenne on taitava, mutta tuntuu liian konstikkaalta.

Arosella on kiinnostava, rikas ja upean omaperäinen kyky rakentaa metaforaa ja kuvaa, niin että teksti on täyteläistä ja mukaansatempaavaa: "Tyynyn halkaisee rotko, jonka niska on uurastanut", "Heti kun hänellä on kengät jalassa ja turkki niskassa, haaksirikkoisten patsaamme lähti uudelleen liikkeelle..."

Erityistä taitoa Aronen osoittaa ihmisten säädyn ja sen vaatimuksen kuvauksessa. Mannerheimin pelkkä katse kumuloituu alakerran pannujen ja patojen ääreen uusina resepteinä ja tiukkoina määräyksinä. Kirja on antoisa ja kiinnostava, kun vain jaksaa ratkoa sen, kuka kulloinkin on äänessä.