Ei ketään kotona

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINTEATTERI

Ei ketään kotona

Ensi-ilta suurella näyttämöllä 8.4.2011
Englantilaisen Michael Fraynin (s. 1933) näytelmää Ei ketään kotona (Noises Off, 1982) pidetään syystäkin modernin farssin nykyklassikkona. Fraynin teksti vertautuu "näytelmä näytelmässä" -idean kautta Francois Truffaut'n loistavaan elokuvaan Amerikkalainen yö, jossa samansuuntaisesti hahmotetaan "elokuva elokuvassa" -ideaa. Siis kartoitetaan taiteellisen teoksen syntyprosessia, luovan oivalluksen ja sen toteutumisen välisiä suhteita.

Roolin ja näyttelijän egon välinen kuilu on molemmissa draaman keskiössä. Tätä kuilua voi olla vaikea ylittää. Emootiot jylläävät joskus yli kaiken ymmärryksen niin näyttämöllä kuin näyttelijän yksityiselämässäkin. Roolit ja yksityiset minät, vellit ja puurot menevät usein sekaisin. Syntyy kaaosta, farssia, joka on aina lopulta selviytymisen keino.

Farssissa usein rokotetaan katsojaa tarjoamalla hänelle vahingoniloa: sitä mikä meissä on inhimillisintä, siis meidän puutteenalaisuuttamme ja vajavaisuuttamme ihmisinä. Toisaalta ihminen on ainut laji, joka osaa nauraa kohtalolleen, biologialleen ja joskus jopa vaatimattomalle omalle itselleen.

Sekä Fraynin näytelmässä että Truffaut'n elokuvassa kuvataan taiteellisen prosessin eri vaiheita, esityksen valmistumista ja siihen vaikuttavia kimurantteja tekijöitä, ihmissuhteita ja monimutkaisia inhimillisiä tilanteita. Kaikki voi mennä niissä läskiksi, mutta parhaassa tapauksessa syntyy näytelmä, esitys, draama. Katsoja voi huokaista helpotuksesta. Prosessi ei ole ollutkaan turha.

Teatterissa, kulissien takana tiedetään, että tällainen tragikoominen palapeli on aina tasapainoilua kaaoksen ja järjestyksen, epäilyn ja uskon välillä. Onko tilanne ohjaajan hanskassa, ja milloin esityksestä tulee valmista jälkeä? Tätä kysyy Fraynin näytelmän oivallinen teksti. Tämän kysymyksen voi esittää myöskin kaupunginteatterin esityksen kohdalla, sillä keskeneräisyyden ja valmiiksi saattamisen suhde ei ole tässä tulkinnassa aina loppuun asti mietitty. Niin kuin ei suomennoksen osalta ( Jussi Tuominen) kotikutoiset oikopolutkaan.

Palikat hajallaan

Jari Ålanderin ohjaus käynnistyy suoraan sanottuna laiskasti, tunnelmaltaan luvattoman ohuesti ja hapuilevasti, vaikka Anneli Karppisen komediallisia lahjoja saadaankin alkukohtauksessa riittävästi esille. Itse tilanteiden täsmäiskut kuitenkin saavat odottaa itseään aina luotettavan Jorma Böökin murtovarkaan saapumiseen asti.

Toisaalta ohjaaja on pyrkinytkin hyödyntämään tätä keskeneräisyyden estetiikkaa, puolivalmiin ja puolivillaisen läsnäoloa näyttämöllä. Silti näyttämölliseen ilmeeseen, erityisesti lavastuksen osalta ( Risto Nykänen) olisi kaivannut klaustrofobisempaa otetta ja tunnelmaa, ahtaanpaikan kammoa, joka olisi täsmentänyt esityksen ja näyttelijöiden välistä kosketuspintaa huomattavasti. Tyypittelyn riemusta pitäisi ottaa kaikki irti, kun näyttelijät tarjoavat siihen mahdollisuuden.

Harjoituksen illuusiokin vaatii täsmällisyyttä, aivan samoin kuin improvisaatiokin, kaaoksen hallitsemista, esityksen suuntavaistoa, determinaatiota, jota ei nyt matkan varrella juurikaan ole. Toisaalta kohti toisen näytöksen loppua tapahtuu kirkastumista ja selkiintymistä, joka tuottaa katsojalle selvästi hyvää oloa.

Olisi vain ollut dramaturgisesti toivottavaa, että tällaisia välähdyksiä olisi ollut enemmän tarjolla, erityisesti rytmityksen kannalta. Farssi on nimenomaan rytmin teatteria. Tässä mielessä Ålanderin palikat ovat luvattoman hajallaan, vaikka näyttelijät haastavasti koko ajan pelastavatkin kokonaistilannetta.

Mainioita tyyppejä

Ei ketään kotona -farssissa on mainioita tyyppejä, kunhan ne vain saataisiin vahvemmin liikekannalle, dynaamisesti omille liikeradoilleen. Hyviä karikatyyrejä piirtävät muun muassa Piia Mannisenmäen Pirkko (ehtaa farssi- ja hupakkokamaa), Jouni Salon Esko (miimistä teatteria parhaimmillaan), Hanna Liinojan Helena (esityksen paras artikuloija) ja Jorma Böökin Kaarlo (kuin suoraan Aarne Tarkaksen elokuvista).

Kyllä se siitä. Esityskertojen myötä iskut löytänevät paremmin vielä osoitteensa.

Ohjaus: Jari Ålander. Käsikirjoitus: Michael Frayn. Suomennos: Jussi Tuominen. Lavastus: Risto Nykänen. Puvut: Tuovi Räsänen. Valosuunnittelu: Tuukka Toijanniemi. Äänet: Mika Filpus. Rooleissa: Anneli Karppinen, Jouni Innilä, Piia Mannisenmäki, Jorma Böök, Hanna Liinoja, Jouni Salo, Kari Kihlström. Julia Kärnä, Hannu Lintukoski.