Ekomatkakirja ei kelvannut isoille kustantamoille

Minut hyväksytään ja jopa palkitaan, kun pysyn fiktiossa, mutta annetaan turpaan, kun tuotan näitä ekologisia matkakirjoja.

Lahden kirjailijakokous alkoi perjantaina keskustelulla ilmastonmuutoksesta, kun ensimmäisenä ääneen pääsi kirjailija ja ekomatkakirjojen kirjoittaja Pirkko Lindberg. Hän kertoi, kuinka Otava Suomessa ja Bonnier Ruotsissa eivät suostuneet kustantamaan yhtä hänen kirjaansa, koska olivat odottaneet jotakin aivan muuta kuin ydinvoiman vastaista ekologista matkakirjaa.

– Minut hyväksytään ja jopa palkitaan, kun pysyn fiktiossa, mutta annetaan turpaan, kun tuotan näitä ekologisia matkakirjoja. Ne kuuluvat aivan selvästi kategoriaan ei-toivotut-teokset, Lindberg sanoi.

Lindbergin mukaan kirjailijan tehtäviin nimenomaan kuulu rajojen rikkominen. Hän kertoi Schildtsin (nyk. Schildts & Söderströms) lopulta julkaisseen kirjan. Sitä myytiin kirjailijan muistin mukaan noin 10 000 kappaletta.

Lindbergin jälkeen keskustelu Fukushimasta jatkui, kun japanilainen Hideo Furukawa kertoi synnyinkaupunkiaan Fukushimaa kohdanneesta katastrofista. Furukawa ei kuitenkaan tuomitse ydinvoimalaitos Tepcoa toisin kuin monet muut japanilaiset. Hän sanoo, ettei mennyt mukaan protesteihin, koska kaikilla asioilla on myös toinen puoli.

Hän kertoi tarinan lapsesta, joka selvisi tsunamista mutta menetti siinä läheisiään. Lapsen isä työskenteli Fukushiman ydinvoimalassa ja työskentelee edelleen yrittäen parhaansa mukaan saada tilanteen hallintaan. Hän saa suuria annoksia säteilyä yrittäessään pelastaa mitä pelastettavissa on.

Joidenkin mielestä kaikki Fukushimassa työskentelevät ovat pahoja. Furukawan mielestä eivät ole.

– Terrorismi, joka leviää kaikkialla maailmassa, tuntuu alkavan ihmisistä, jotka unohtavat maailmoja alkujaankin olevan monta, kirjailija sanoi.

Puolalaisrunoilija uskoo kotimaalleen käyvän vielä hyvin: Ei tämä ole demokratian loppu

Uusimmat

Kulttuuri

Ooppera-arvio: Jyväskylän Suomalaisen Musiikkikampuksen The Old Maid and the Thief on toimivaa näyttämöhuumoria

Kolumni: Halssilan kirjasto on temppeli, joka hohtaa sivistyksen valoa talvipimeään – Käy vaikka katsomassa: sille eivät Oodi tai Jyväskylän pääkirjasto pärjää

Jyväskyläläinen Siperian Nuorisoteatteri vei Keski-Suomen Teatteriaalto-kiertopalkinnon

Konserttiarvio: Maija Vilkkumaan valovoimainen olemus hurmasi Tanssisali Lutakossa - yleisö lauloi mukana jopa lujempaa kuin artisti

Teatteriarvio: Ad Astran skottidraama koskettaa, mutta pysähtelee monologeihin

Raivoavaa Hitleriä esittänyt näyttelijä Bruno Ganz on kuollut

Tännekö suomalaiset jonottavat seuraavaksi? Amos Rexin uutta näyttelyä ja edellistä vetonaulaa yhdistää vain yksi asia

Jyväskyläläinen Laura, 26, pelkäsi henkensä edestä, kun kaksi konetta väisti toisiaan – lentoemännän työ sai jäädä, mutta 18 vuotta myöhemmin syntyi kirja

Levyarvio: Ville Valo & Agents kantaa Rauli Badding Somerjokea reppuselässä ja kompastelee matkalla

Levyarvio: Beirut haki inspiraatiota Italiasta ja sai aikaan hienoja, mutta myös irrallisia hetkiä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.