Elämä heitti vironvenäläisen Ivanovin pakolaisleirille Tanskaan – kokemuksista syntyi romaani, joka sensuroitiin

Lapsuus raa'an poliisi-isän ja vainoharhaisen työnarkomaaniäidin varjossa sai nuoren miehen tekemään virheitä.

Oli aika, jolloin vironvenäläisen Andrei Ivanovin asiat menivät solmuun, ja elämä heitti hänet Tanskaan Punaisen Ristin pakolaisleirille. Ivanov kirjoitti kokemuksistaan absurdin ja groteskinkin romaanin Hanumanin matka Lollandiin, joka ei mairittele pakolaisia. Tanskalaisten mielestä kirja oli liian epäkorrekti tässä pakolaiskriisissä, eikä sitä julkaistu Tanskassa.

– Kustantamot pelkäsivät, että Tanskassa nousussa olleet äärinationalistit voivat käyttää hyväkseen sen antamaa negatiivista kuvaa pakolaisista. He ovat yliherkkiä, eräänlaista sensuuria sekin on, naurahtaa Lahden kirjailijakokouksessa vieraileva Ivanov STT:n haastattelussa.

Kirjailijan mielestä Tanskassa yliarvioidaan kirjallisuuden merkitys. Siellä ei ole ymmärretty sitä, mikä esimerkiksi Putinin Venäjällä on: kirjallisuudella ei enää ole niin suurta vaikutusta ihmisiin tänä Internetin ja television aikakautena.

– Sitä paitsi romaani on fiktiota, ei dokumentti. Todellisuudesta on liian tylsää kirjoittaa.

Kirjassa venäläinen ja intialainen ilmoittautuvat pakolaisleirille pakolaisiksi. He varastelevat, juoksevat tyttöjen perässä ja käyttävät päihteitä.

Romaani on komediaa. Todellisuudessa Ivanovia kylmää, että Euroopassa on poliittikkoja, joiden mielestä pakolaiset voi jättää merelle ajelehtimaan. Jos rajat pistetään kiinni, eurooppalaiset ottavat itselleen valtavan psykologisen taakan, eikä jälkimaailma anna sitä koskaan anteeksi, hän sanoo.

Kotikaupunki muuttui tunnistamattomaksi

Vuonna 1971 Tallinnassa syntynyt kirjailija on valmistunut Tallinnan yliopistosta pääaineenaan venäläinen filologia. Hän kertoo juuriensa olevan venäläisessä työväenluokassa ja koulutuksensa neuvostoliittolainen, isä oli raaka poliisi, äiti vainoharhainen työnarkomaani.

Tanskassa Ivanov asui myös hippileirillä, jossa hän vietti "ihanaa aikaa vailla puhelinta, nettiä, televisiota". Paluu Viroon oli järkytys. Viidessä ja puolessa vuodessa kotikaupunki oli muuttunut tuntemattomaksi, puheenaiheet vaihtuneet ja ihmiset stressaantuneet.

 Sen jälkeen hän ei ole enää viihtynyt vironvenäläisessä yhteisössä, jossa ei muusta puhutakaan kuin siitä, miten huonosti Viro venäläisiään kohtelee.

– Minusta on mukavampi asua monikielisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä, toinen jalkani on koko ajan jossain muualla.

Ei Ivanoville ole sen puoleen myönnetty Viron kansalaisuuttakaan. Hän liikkuu muukalaispassilla.

Paluustakin syntyi romaani, joka antaa Viron nykymenosta raadollisen kuvan. Se myytiin hetkessä loppuun.

– Ihmiset olivat, että vau, Viro tarvitsi juuri tällaista.

Useita kirjallisuuspalkintoja voittanut Harbinin yöperhoset vuodelta 2013 kertoo puolestaan vaietun tarinan vuodesta 1939 ja venäläisistä emigranteista, jotka olivat fasisteja.

– Olin ensimmäinen, joka kirjoitti Venäjän fasistisesta puolueesta. Se on yhä arka aihe.

Ivanovin romaaneja on käännetty viroksi, saksaksi ja ranskaksi. Suomeksi voi vasta lukea otteen Nippernaati-antologiasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

"Venäläisessä nykykirjallisuudessa esitetään gulakit hyvässä valossa"