Elokuva-ala haluaa lakiin Yle-velvoitteen

Elokuva-ala haluaa kirjata Yleisradiolakiin Ylelle velvoitteen edistää kotimaista elokuvaa ja elokuvakulttuuria. Muun muassa tämä tavoite mainitaan Suomalaisen elokuvan tavoiteohjelmassa 2011-2015, joka julkistettiin perjantaina elokuvavuoden avajaisissa Helsingissä.

Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn pohdiskeli tilaisuudessa Yleisradion asemaa ja roolia.

- On outoa, miten Yleisradio on saanut ajelehtia markkinavoimien ja median ristiaallokossa. Onko liikenteeseen ja teknologiaan keskittynyt ministeriö sittenkään oikea paikka Ylen hallinnointiin, Krohn kysyi.

Elokuvasäätiön toimitusjohtaja ehdotti, että seuraavien hallitusneuvottelujen yhteydessä selvitettäisiin Yleisradion siirtämistä takaisin opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.