Elokuva-arvio: Ampuma-aseita ylistävä kostotarina on mautonta väkivallan ihannointia

Bruce Willis esittää Death Wishissä jälleen kerran itseään

Death Wish

Arvio: 2/5

Cabin Fever - ja Hostel-elokuvista parhaiten tunnetun Eli Rothin uusintaversio Charles Bronsonin tähdittämästä vuoden 1974 Death Wish – Väkivallan vihollinen -kostotarinasta on hänen uransa paras tekele, aivan oikea elokuva kidutusporno-genreen mieltyneeltä mieheltä. Se ei tietenkään tarkoita Death Wishin olevan hyvä, mutta Rothin aiempiin teoksiin verrattuna elokuva on kuin toiselta planeetalta.

Suurin kiitos tästä taitaa kuulua käsikirjoittaja Joe Carnahanille, joka antaa tarpeeksi aikaa Bruce Willisin esittämän Paul Kersey -kirurgin muutokselle pasifistista oman käden oikeutta jakavaksi asehulluksi. Ohjaaja Roth ei myöskään mässäile ääriväkivallalla kuin muutaman kerran, jolloin kamaluudet toimivat, eikä niihin ehdi turtua.

Willisen näyttelemän kirurgin elämässä on kaikki hyvin, kunnes murtovarkaat ampuvat hänen vaimoaan ja tytärtään. Vaimo kuolee, tytär päätyy koomaan, eikä kirurgi pääse traumansa yli terapian avulla tai keskittymällä pelkkään työntekoon. Helpotusta tuo vain kosto ja rikollisten murhaaminen, joista ensimmäinen tapahtuu puolivahingossa.

Modernisoidussa tarinassa video ampumatapauksesta päätyy tietysti nettiin, ja huppupäisestä kostajasta tulee jonkin sortin sankari. Tapahtumapaikkana on alkuperäisteoksen New Yorkin sijaan Chicago, jossa tapahtuu nykyään väkilukuun verrattuna huomattavasti enemmän väkivaltarikoksia kuin monissa muissa Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Willis esittää Death Wishissä jälleen kerran itseään. Hänet on totuttu näkemään toimintaelokuvissa, joissa sankari räiskii ammattimaisesti aseella kuin aseella, josta johtuen kirurgin sähläys pienikaliiberisen pistoolin kanssa näyttää omituiselta. Realismi unohtuu kuitenkin äkkiä kostajan oppiessa tappamaan ammattirikollisia melko vaivatta. Death Wish kyseenalaistaa muutamaan otteeseen itsensä ja sanomansa, mutta seisoo lopulta vastenmielisen opetuksensa takana – oman käden oikeus ja ihmisten ampuminen on sallittua, kunhan murhaa vain pahantekijöitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.