Elokuva-arvio: Nainen vie, mies vikisee

Kauhea nainen sai ärhäkimmät feministit suuttumaan Tanskassa.

Kauhea nainen

ARvio: 4/5

Christian Tafdrupin Kauhea nainen on pirullinen tanskalaiselokuva, täysin tietoisesti. Kun elokuvan nimi on Kauhea nainen ja kun se alkaa naissukupuolen symbolilla, jolle piirtyy pirunsarvet, voi vetää vain sen johtopäätöksen, että tekijät suorastaan kerjäävät elokuvaansa tulkittavan provokaatioksi, naisvihamieliseksi.

Sitä paitsi, elokuvan kauhea nainen on aika kauhea, ja hän tuntuu tietävän sen itsekin. Vai miksi muuten hän vinkkailisi katsojalle silmää aina sen jälkeen, kun on saanut miehen yhä tiukemmin pauloihinsa?

Tanskassa Tafdrupin elokuvasta on tullut iso hitti ja puheenaihe. Se kertonee paitsi elokuvan vetävyydestä myös siitä, että tanskalaisilla tuntuu olevan tajua provokaatioille. Ja kun vähän pintaa raaputtaa, niin eihän tässä pitäisi olla mitään provosoivaa: kai nyt kaikilla roolihahmoilla, sukupuoleen katsomatta, on oikeus olla avoimesti niin kauheita kuin huvittaa?

Olennaista lienee olla juuttumatta tämän elokuvan kanssa tylsiin moralistisiin tulkintoihin ja nähdä elokuvan loistokkuus mustana komediana ja satiirina vallasta.

Tafdrup, joka on näyttelijä itsekin, on repinyt näyttelijöistään mainiot suoritukset.

Kolmekymppisten Rasmuksen (Anders Juul) ja Marien (Amanda Collin) suhde syöksyy ojasta allikkoon hengästyttävällä intensiteetillä.

Ensin ollaan Rasmuksen kotibileissä, joissa miesporukka päästelee höyryjä puhumalla seksistä, dokaamalla ja painimalla. Rasmukselle piirretään tussilla viikset. Rasmus on kaveriporukan altavastaaja, perusjamppa, hiljainen tarkkailija.

Kun Marie tupsahtaa bileisiin naisystäviensä muassa, Rasmus haksahtaa heti. Kaunis ja salaperäinen Marie kietoo Rasmuksen sormensa ympärille ja pian jo muuttaakin tämän asuntoon. Siitä alkaa köydenveto, jonka Rasmus kokee häviävänsä: taistelu ajasta, ruoasta, huomiosta, mausta, mielipiteistä.

Nainen jyrää, mies yrittää joustaa, kunnes mies ihmettelee minne katosi oma tila ja oma identiteetti. Taidehistoriaa opiskelleen Marien harrastamat taidepiirit ja ”hienostuneisuus” ovat myös yksi tapa alistaa – tai härnätä – Rasmusta, joka kokee joutuvansa perustelemaan ”tavallisuuttaan”.

Ja kuten parisuhteissa usein tahtoo käydä, Rasmus on ypöyksin ratkaisujensa kanssa. Ensin pitäisi edes hiffata, kumpi on sekaisin ja millä tavalla. Siinä ei parhaan ystävänkään neuvoista ole apua.

Kauhean naisen hienous on siinä, että Rasmuksen ja Marien käytökseen ja kommunikaatioon löytyy lukuisia tulkintoja, katsojan omista parisuhdekokemuksista riippuen.

Marie näyttäytyy toki manipuloivana, uhriutuvana, narsistisena ja ailahtelevana ja hän onnistuu runttaamaan Rasmuksen miehisen itsetunnon. Toisaalta tossukkamainen ja pikkupoikamainenkin Rasmus antaa sen kaiken tapahtua, uskaltaen purkaa syvimmät tuntonsa vain kaveriporukassa. Kumpi heistä on kykenemätön kompromisseihin ja kumman niitä pitäisi tehdä milläkin tavoin, missäkin tilanteissa?

Tällaisia parisuhteet ovat, pahimmillaan, kärjistetysti. Kauhean naisen julma piikki osuu myös rakkauden romanttiseen myyttiin, jossa sulaudutaan yhteen vaikka kipeää tekisi ja mielenterveys menisi palasiksi. Parisuhde mahdollistaa toisen ihmisen mitätöimisen, alistamisen ja hallitsemisen.

Lopun käänne ei ole suuri yllätys, mutta omalla simppelillä tavallaan se lätkäisee tarinaan uuden hiostavan tulkinnan Marien toiminnan motiiveista.

Tyylilaji: Draama. K-7.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.