Elokuva-arvio: Puluboin ja Ponin leffan huumori on rehdisti lapsille suunnattua

Puluboin ja Ponin leffa

Ohjaus: Mari Rantasila. Tyylilaji: lasten elokuva. S.

3/5

7-vuotiasta Mai-tyttöä (Jenni Lausi), alias Ponia, jännittää. Koulu alkaa parin viikon päästä, eikä hän halua mennä sinne. Koulu pelottaa ja sitä paitsi, jääkö enää aikaa muulle? Mieluummin hän vain leikkisi ponileikkejään kerrostalokotinsa ympäristössä. Tekoturpa naamalle ja tyttö muuttuu harja hulmuten kirmaavaksi poniksi.

Äiti (Anna-Maija Tuokko) huolestuu Ponin vallattomista mielikuvitusleikeistä. Hänen mielestään olisi jo aika rauhoittua ja valmistautua koulun alkuun. Samaa mieltä on Ponin touhuista ärsyyntyvä rehtori, joka asuu samassa talossa. Isä (Santtu Karvonen) ei jaksa huolestua yhtä paljon tyttärensä päähänpistoista.

Yhtenä päivänä nähtyään torilla puluja Poni kehittää itselleen mielikuvitusystävän, lintupojan, joka kannustaa häntä kaikenlaiseen hullutteluun ja on sitä mieltä, että kouluun ei tarvitse mennä, jos ei halua. Puluboi (Aapo Puusti) saa Ponin tuntemaan itsensä riittäväksi sellaisena kuin on ja yhdessä he beatboksaavat ja vitsailevat.

Nykyisin lapsia vaaditaan aikuistumaan vähän turhan aikaisin. Onkin erinomaista, että tämä tarina sanoo, että näin ei tarvitse olla. Omasta lapsuudestani muistan, että olin jo ainakin neljännellä luokalla, kun vielä leikin täysillä heppaleikkejä kavereideni kanssa. Kukaan ikinä huomauttanut meille, että olisimme liian vanhoja moiseen touhuun.

Elokuva myös näyttää, että aikuiset usein tukahduttavat leikkimielisyytensä, koska he olettavat, että heidän pitää olla hillittyjä. Elämä olisi paljon mukavampaa, jos ei tarvitsisi aina pingottaa niin kauheasti, kuten rehtorikin huomaa.

Mari Rantasila on ohjannut särmikkään elokuvan Veera Salmen suosittujen Puluboi ja Poni -kirjojen pohjalta. Aiemmin muun muassa Risto Räppääjä -elokuvia ohjannut Rantasila on rohjennut tehdä hieman erilaisen elokuvan. Puluboin ja Ponin leffa -elokuvan henkilöt ovat omalaatuisia ja todellisemman tuntuisia kuin useimpien lastenelokuvien henkilöt.

Tarina ei kulje suuresta seikkailusta toiseen, vaan keskittyy pienemmän mittakaavan asioihin ja mutkittelee äkkiväärästi – vähän niin kuin lapsilla on tapana. Elokuva puhuu mielikuvitusleikkien ja erilaisuuden puolesta. Kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin. Se myös rohkaisee koulunsa aloittavia kohtaamaan uudet haasteet luottavaisella mielellä.

Puluboin ja Ponin leffan huumori on rehdisti lapsille suunnattua. Ponin ja Puluboin yhteisissä hetkissä on sellaista hassuttelua, mikä ei aikuisia välttämättä naurata. Puluboi, joka elokuvassa saa ihmisen hahmon, jakaa varmasti mielipiteitä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .