Elokuva-arvio: Värien juhlat – Julian Schnabelin viiden tähden Van Gogh on yksi parhaista klassikkomaalaria käsittelevistä elokuvista

Van Gogh – Ikuisuuden porteilla
Arvio: 5/5

Julian Schnabel ei ole ensimmäinen elokuvantekijä, joka on iskenyt kyntensä Vincent van Goghin elämään ja taiteeseen.

Aikaansa edellä olleesta, ekspressionismin ja fauvismin ja ylipäänsä 1900-luvun monien taidesuuntausten syntyyn vaikuttaneesta nerosta on tehty valtava määrä fiktioita ja dokumentteja. Niistä keskeisimpiä ovat Maurice Pialatin Van Gogh (1991), Robert Altmanin Vincent & Theo (1990) ja mikseipä myös Vincent Minnellin ja George Cukorin Hän rakasti elämää (1956). Parisen vuotta sitten nähtiin Loving Vincent -animaatio, jossa kerrottiin van Goghin elämän viimeisistä päivistä maalarin kädenjälkiä imitoivalla piirrostyylillä.

Schnabelin tarttuminen van Goghiin ei yllätä, onhan Schnabel itsekin maailmankuulu taidemaalari jonka uusekspressionistiset maalaukset ovat paljossa velkaa van Goghille. Viisi elokuvaa ohjanneen Schnabelin tunnetuimmat elokuvat ovat Basquiat (1996) ja Perhonen lasikuvussa (2007). Basquiat oli niin ikään traagisen taidemaalarin muotokuva, joka kertoi 27-vuotiaana kuolleesta Schnabelin ystävästä ja taiteellisesta sielunveljestä Jean-Marie Basquiat’sta (1960–1988).

Kaikkien elokuvien, kirjojen, näyttelyiden ja tutkimusten jälkeen van Goghista tuskin voi löytää mitään varsinaista uutta sanottavaa, mutta Schnabel, hänen kuvaajansa Benoit Delhomme ja van Goghia esittävä Willem Dafoe ovat onnistuneet täräyttämään valkokankaalle ennen kaikkea elävän, vihlaisevan, katsojan iholle tunkevan van Gogh -tulkinnan. Se on hengästyttävän kaunis ja raaka samaan aikaan: ylevä ja rujo, pastoraalinen ja groteski.

Schnabelin tulkinnassa taidemaalarin sisäinen ikuisuusvisio ikään kuin kituu ruumiin ja maallisten trivialiteettien vankina, mikä yhtäkkiä tuo mieleen Schnabelin oman elokuvan Perhonen lasikuvussa. Sehän kertoi tositarinan halvaantuneesta taidemogulista, joka kirjoitti tai oikeastaan morsetti esikoisromaaninsa silmäänsä räpäyttelemällä. Olisiko siinä sitten Schnabelin pakkomielle elokuvantekijänä: sisäisten näkyjen valtakunnat, jotka olosuhteita uhmaten pyrkivät päivänvaloon?

Van Gogh: ikuisuuden porteilla kertoo Theo-veljensä almujen varassa elävän van Goghin viimeisistä vuosista Ranskassa sijaitsevassa Arlesin kylässä, hänen kamppailustaan mielenterveytensä kanssa ja hänen hurmoksellisesta maalausprosessistaan.

Kylän väki alkaa kääntyä kylähulluna pitämäänsä outolintua vastaan. Kun mielenterveys järkkyy, van Goghia heitellään parantolasta toiseen. Mads Mikkelsen esittää huikeasti pappia, joka suhtautuu van Goghin työhön kuin mielenvikaisen lapsen puuhasteluun.

Kuvaaja Delhommen kamera maalaa impressionistisia näkyjä Arlesin kylän kivitaloista, pelloista, puista, auringonkukista, noista van Goghin maalausten aiheista.

Van Goghin maalausprosessi oli kuumeinen ja äkkipikainen, mitä edes Paul Gauguin (Oscar Isaac), van Goghin ainoa ystävä, ei ymmärtänyt. Gauguinin ja van Goghin kaveruus on elokuvan yksi punaisista langoista. Gauguin ilostuttaa käynnillään yksinäisen neron arkea. Kunnes hänkin jättää van Goghin yksin, olosuhteiden pakosta toki.

Dafoen nerous näyttelijänä on ehtymätön. Hän on esittänyt urallaan muun muassa Jeesusta ja Pasolinia. Nyt hän tekee jälleen yhden unohtumattoman muotokuvan aikansa hylkimästä, normeja kaatavasta visionääristä.

Tyylilaji: draama, K-12.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .