Elokuva-arvio: Vessapaperista loihdittu muumioraina

The Mummy

Arvio: 2/5

Taidan olla itsekin melkoinen muumio. Vasta Russell Crowen paljastaessa roolihenkilönsä nimen tajusin alkuteksteissä rullanneen Dark Universen merkityksen. Tarinan piti kertoa egyptiläisestä kalmosta, mutta näinkö tässä häärätäänkin tohtori Jekyllin laboratoriossa?

Universal-yhtiö taitaa tehdä kalmistoissaan kevätsiivousta ja lakaista vanhoja hirviöitään valkokankaalle. Se selittää, miksi The Mummy menettää lopunkin puhtinsa saadessaan niin kutsutun juonensa niin sanotusti toden teolla käyntiin.

Jos näistä elokuvauniversumeista ei jaksa kriitikkokaan pysytellä kärryillä, Alex Kurtzmanin ohjaus pitää lopusta huolen. Juoni kärrää muinaisegyptiläisen pahisprinsessan Ahmanetin (Sofia Boutella) Irakista Lontooseen ja hukkaa kartan matkan varrella. Pariinkin kertaan.

Ensimmäiseen karttaan on sentään merkitty aarre. Nick Morton (Tom Cruise) on jenkkiarmeijan vihreissä häärivä ryöväri ja vilunkimestari. Taitaa Nickin nenässä olla sensorit arvokkaille muinaismuistoille, sillä arkeologisia tiedonmurusia päähän mahtuu vain pari.

Onneksi matkassa on mukana myös arkeologisten tiedonmurusten jakelija. Tohtori Jenny Halseylla (Annabelle Wallis) on taito ravistella Nickin päätä ja saada muruset törmäilemään toisiinsa etäisesti ymmärrystä muistuttavalla tavalla. Harmi vain, että päähän jää parin michelinin verran ilmaa. Elävältä haudatun Ahmanetin henki pääsee ujuttautumaan murujen sekaan ja supattamaan itselleen ulospääsyä ihmisten ilmoille.

Mikä sitten on supattanut The Mummylle ulospääsyn ihmisten ilmoille? Tuotto-odotukset tietysti. Siihen nähden yleisilme on ihmeen köyhä niin erikoistehosteiden kuin päätähden osalta. Jos Ahmanetissa sielua on vain pihaus, Cruisen roolihahmossa sitä ei ole senkään vertaa. Pahasti vessapaperilta näyttävät tämän muumion käärinliinat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.