Ensi-iltaan tuleva Aurora on "ihmisyyselokuva", ei politiikkaa – Miia Tervon ensimmäisen pitkän elokuvan pääosassa nähdään Mimosa Willamo

Palkitun elokuvantekijän Miia Tervon ensimmäinen pitkä elokuva Aurora saa ensi-iltansa perjantaina 25. tammikuuta. Lyhytelokuvista tunnettu ohjaaja-käsikirjoittaja on työstänyt teosta jo seitsemän vuoden ajan.

Aurora on komediallinen rakkaustarina kahden maailman kohtaamisesta. Päähenkilö Aurora (Mimosa Willamo) on rovaniemeläinen kynsiteknikko, joka ajelehtii läpi elämän ja kuluttaa yönsä juhlimalla rankasti. Sattuman kautta hän tapaa Darianin (Amir Escandari), iranilaisen pakolaisen, joka yrittää epätoivoisesti löytää turvapaikan tyttärelleen.

Aurora päätyy auttamaan Dariania ja hiljalleen kaksikon välit alkavat lämmetä.

Pitkän elokuvan tekeminen oli Tervolle yhtä ongelmien ratkomista. Tuotannossa oli paljon uudenlaisia haasteita, joita tuli alati selvitellä.

– Isoin elokuvani ennen tätä oli sitä, että hiippailtiin villasukissa ja kuvattiin kaverien kanssa. On ihan eri juttu vastata miljoonabudjetin jutusta, jossa on sata ihmistä töissä. Tässä on joutunut kasvamaan tekijänä ja ihmisenä, Tervo kuvailee.

Elokuvasta on tullut henkilökohtainen ja tärkeä sekä ohjaajalle että pääosan näyttelijälle.

– Joistakin projekteista tulee sellaisia omia beibejä. Myös Aurora on semmoinen, josta tuli henkilökohtaisempi kuin muista, Willamo sanoo.

Tervon alkuperäinen tarkoitus oli tehdä ”häröpallo”-komedia naisten päihteiden käytöstä, mutta tarina kehittyi vuosien aikana.

Yksi vaikuttava tekijä oli Tervon serkku, joka rakastui kaupassa tapaamaansa maahanmuuttajaan. Lisäksi ohjaaja ymmärsi, että ensimmäisessä leffassa on hyvä tulla yleisöä vastaan ja yrittää saada heidät nauramaan.

Tärkein asia, jonka Tervo oppi pitkän prosessin aikana, on vaiston seuraaminen.

– Mie työskentelen aika vaistonvaraisesti. Sitä innostuu aina jostain uudesta, ja kun lähtee seuraamaan tarinaa, siitä tulee oma organisminsa. Monesti tulee parempi, jos vain antaa sen kasvaa ja kehittyä, Tervo kertoo.

Tervolla oli useita tavoitteita ja inspiraatioita elokuvalle, mutta kantaaottavana hän ei sitä näe. Hänen mielestään liian moni aihe on nykyään poliittinen. Myös siitä syystä hän halusi tehdä komedian, joka olisi ulkopuolella politiikasta.

– Jokainen saa tietysti itse muodostaa omat kantansa asioista, mutta tämä elokuva ei ole millään tavalla poliittinen. Tämä on tämmöinen ihmisyyselokuva.

Ohjaaja kokee tärkeäksi kuvata ihmisiä ja heidän ongelmiaan sisältä päin, eli läheisesti ja tuomitsematta.

Periytyvät päihdeongelmat ja pakolaisuus ovat tärkeitä aiheita elokuvassa, mutta Tervo kuvailee niitä vain olosuhteiksi, jotka eivät määrittele hahmoja.

Teemana hän näkee rakkauden ja vaikeuden ottaa sitä vastaan.

Sekä Tervo että Willamo ovat innoissaan Auroran valmistumisesta. Molempien mielestä tärkeintä on, että katsojat itse saisivat jotain irti elokuvasta.

– Toivon, että ihmiset voisivat lähteä leffasta hyvällä fiiliksellä ja kokea, että elokuva on antanut heille jotain. Ei ole oikeastaan väliä, että mitä se on, Willamo sanoo.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .