Etelän vetelät. Tarinoita kätketystä elämästä - Charles Bukowski

CHARLES BUKOWSKI Etelän vetelät. Tarinoita kätketystä elämästä. Novelleja. Suom. Seppo Lahtinen. Sammkko 2008, 203 s.

Charles Bukowskin 1960-luvun varhaisten novellien julkaisemisessa saattaa olla järkeä muun muassa kirjailijan tuotannon erityispiirteiden ja toisaalta kokonaisuuden hahmottamisen kannalta.

Bukowskin heikkoja jäljittelijöitä ja perässähiihtäjiä on ilmaantunut pilvin pimein meillä ja muualla. On syntynyt erheellinen käsitys, että Bukon jutut toistavat pahemman kerran itseään. Mutta aito Bukowski-novelli on aina riittävän pisteliäs ja itseironinen moneen suuntaan - aito marginaalinen siivu "amerikkalaisen unelman" kätketystä ja torjutusta puolesta.

Varhaisissa teksteissään, irtonaisimmillaan ja anarkistisimmillaan, Buko on naturalistinen satiirikko mutta tyyliltään varmaotteinen pelkistäjä. Dialogin suhteen Bukowski on tarkkakorvainen ja tarkkavaistoinen kertoja, joka ihaili Hemingwayn lauseen ekonomisuutta. Buko murjaisee, lohkaisee joskus karkeasti ja puhkoo samalla kaikenlaisia seksuaalisia myyttejä, stereotypioita ja kaavamaisia asenteita.

Bukowskin novelleissa "torjutun paluu" saa irvokkaita muotoja ihmisten eroottisissa kommelluksissa. Nainen voi olla tietyissä tilanteissa yhtä hyvin "sika" niin kuin mieskin, ja tietysti päinvastoin. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea ihmisen moraalittomuutta, ei niinkään anatomian iloissa vaan syvemmän pettämisen surkeudessa, mitä teemaa Bukowski kelaa tuotannossaan ahkerasti.

Bukowskin satiirisen irvokkuuden toinen puoli on hänen pelottava herkkyytensä, pettämätön vaistonsa ja alttiutensa ihmisten todellisuuden rujoudelle. Sitä hän oli saanut maistaa julmassa lapsuudessaan ja yksinäisessä nuoruudessaan ennen kuin hänestä tuli kuuluisa - ja lopulta oman myyttinsä vanki, niinkuin toisestakin vapaustaistelijasta Henry Milleristä.

HANNU WAARALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.